Kaatuneiden Omaisten liiton kulttuuri- ja hengellisillä päivillä

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n puheenjohtaja kertoi tervehdyspuheessaan, että sotaleskien ja sotaorpojen sotien jälkeisestä historiasta on juuri valmistunut ensimmäinen yliopistollinen opinnäyte Tampereen yliopistossa, Suvi Haapalahden Suomen historian pro gradu-tutkielma ”Isänmaan isättömät". Sotaorpous osana toisen maailmansodan jälkeistä suomalaista yhteiskuntaa”. Tutkielman perusaineistona on yhdistyksen sihteeri Terttu Snellmanin vuonna 2005 laatima ja toteuttama kysely. Kyselyyn vastasi 402 jäsentä, yli 62 % jäsenistöstä.

Jokin esimerkki tuloksista. Sotaorpojen isien ammattijakauma vastaa täysin aiempaa sotaleskien taloudellista toimeentuloa kartoittanutta tutkimusta, jonka mukaan vain 5,5 % sotaleskistä oli hyvin toimeentulevia ja lähes 70 % oli välttävästi tai huonosti toimeentulevia. Kyselyyn vastanneiden isistä oli ylempiä toimihenkilöitä (kuten upseeri, tuomari, lääkäri, pappi) sama 5,5 %. Valtaosa isistä oli maanviljelijöitä ja teollisuustyöväkeä.

Vuoteen 1948 asti sotaleskien ja –orpojen huoltoeläkkeet olivat porrastetut viiteen korvausluokkaan riippuen sankarivainajan sotilasarvosta. Haapalahden tutkimus vahvistaa tosiasian, että sekä lakisääteistä että vapaaehtoista huoltotyötä vaivasi järjestelmien sekavuus ja tiedotuksen puute. Paljon riippui paikallisista viranomaisista, joilla silloin ei ollut velvollisuutta ilmoittaa etuisuuksista avustuksiin oikeutetuille henkilöille. Väliinputoajia oli.
Sotaorvot kokivat, että ympäristö suhtautui heihin joko ”pikkusankareina” tai ”sotaorpopiruina”. Haukkumasana kehittyi suomen sanaan orpo sisältyvästä vähättelevästä ja pilkkaavasta sivumerkityksestä, joka tunnetaan sananparsista: ”hylättynä kuin orpo piru” tai ”on kuin orpo piru Kalajoen markkinoilla”.

Sana orpo on tullut kieleemme Raamatun suomennoksen kautta. Mikael Agricolalla sana oli muodossa orvo. Orpo/orvo on samaa kantaa kuin englannin orphen, ranskan orphelin ja italian orfano . Kaikki johtuvat kreikan kielen sanasta orfanós, ’isätön, vanhempaa vailla oleva’. Raamatun kielestä orpo siirtyi kirjallisuuteen ja yleiskieleen, mm. sananparsiin. Kirjallisuudessa ja yleiskielessä orpo oli - ja on - sääliä herättävä orpo raukka, ja sana merkitsee myös yksinäinen, hylätty, turvaton. Sanomme tulipa orpo olo. Sananparsissa orpoa väheksytään ja pilkataan.

Yhdyssana sotaorpo on käännöslaina, jonka mallina on ranskan ilmaus orphelin de guerre. Käsite syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Ranskassa, kun siellä alettiin tukea huoltajansa sodassa menettäneitä lapsia julkisin varoin. Käytössä oli latinalaisperäinen ilmaus les pupilles de la Nation, ’kansakunnan/valtion orvot’. Suomen kielen yhdyssanaan sotaorpo jäivät liittymään orpo-sanan sekä surkuttelevat että pilkkaavat mielleyhtymät - ja taitavat liittyä siihen edelleenkin.

Me, pääasiassa jo vanhusväestöön kuuluvat sotaorvot emme syytä tai syyllistä ketään kohtaloistamme, mutta haluamme kertoa kokemuksemme. Kansakunnan on tunnettava historiansa. On tutkittava niin sodissa kuolleet ja kadonneet kuin heidän perheittensä elinolot. Emme halua surkuttelua ja sääliä, mutta emme hyväksy myöskään yhteiskunnan vähättelyä ja vaikenemista. Haluamme, että meidät tunnustetaan sotaorpoina viimeiseksi veteraanipolveksi, joka ansaitsee yhteiskunnan kunnioituksen ja saa tarpeen mukaan kuntoutusta.

Arvoisat juhlavieraat, toivotan Teidät sydämellisesti tervetulleiksi nyt alkaneille Kaatuneitten Omaisten Liiton Valtakunnallisille Hengellisille ja Kulttuuripäiville.