1. EILA HIRVONEN:

”Vaikka kaksi ihmistä ei osaisi puhua keskenään, he voivat aina laulaa yhdessä ”, sanoo saksalainen sananlasku. Meidän kuorossamme sekä lauletaan että puhua poristaan ja myös hersyvästi nauretaan yhdessä. Kaikki nämä asiat on tieteellisesti todistettu terveyttä ja hyvinvointia edistäviksi tekijöiksi.

Maaliskuussa 2014 oma kuoromme Sirpaleet täyttää kunnioitettavat 10 vuotta.
Aloittaessani Sirpaleissa minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kuorolaulusta, innokkuutta sitäkin enemmän. Kun ensimmäinen kelpo johtajamme Maria valitsi minut laulamaan alttoa, olin varma, että kuorourani loppuu alkuunsa. En uskonut oppivani alton stemmaa. Laulavien ystävieni avustuksella opin vähitellen pysymään omassa äänessäni. Harjoittelu oli valtavan kiinnostavaa ja innostavaa.
Kun laulava joukkomme vähitellen kasvoi ja marraskuussa 2009 saimme johtajaksi taitavan, kannustavan ja huumorintajuisen Tomi Kujansuun, jokaviikkoisia 1,5 tunnin harjoituksia odottaa ilolla, aika tuntuu kuluvan kuin siivillä. Jos mennessä sattuisi väsyttämään, kotiin palatessa on aina virkistynyt olo.
Minulle omassa Sirpale-kuorossa laulaminen on tuonut valtavasti iloa, uusia ystäviä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Laulun sanoin: Laulaen iloa saamme, sitä myös toisille jaamme..!
Tulkaa joukkoomme laulamaan, tulkaa ainakin 10-vuotisjuhlaamme mukaan!

 
2. SEPPO KARTTUNEN:

Jo pikkupoikana minulle selvisi, että nautin laulamisesta. Sodan jälkeen asuimme äidin kanssa Vallilassa ja  laulelin kaupan jonoissa, koska ihmiset pyysivät. Lauloin myös Vallilan kansakoulun kuorossa ja Paavalin kirkossa. Aikuisena liityin mieskuoro Vantaan Lauluun ja myöhemmin Hyvät Herrat-kvartettiin ja laulan niissä edelleen.
Sirpaleet-kuoro kokoontuu Paavalin kirkolla. Tuli tunne, että siellä pääsisisin lähemmäksi isääni, ainakin eri
lailla kuin Hietaniemessä hänen sankarihautansa äärellä. Astuessani saliin, missä kuoro harjoittelee, totesin
minulle kerrotun pohjalta yllätyksen. Tämähän on juuri se tila, missä edesmenneet vanhempani on vihitty!
Jaksanko sitoutua uuteen kuoroon. Päätin seurata tilannetta ja pian tunsin olevani omieni joukossa. Oli  iloinen ja lämmin ilmapiiri. Harjoitusohjelma on laadukasta musiikkia ja puhtaan soinnin tavoittamista. Kuoroa johtaa mies, jonka kuoronjohtamistaitoa arvostan. Hyvin harjoiteltu ja esitetty musiikki ja kannustava palaute antaa esittäjälle selittämättömän mielihyvän tunteen.

Kuoromme on mukana laulamassa Kaatuneitten muistopäivänä 19.5.2013. Silloin Paavalin kirkon  henkilöstö ja Pääkaupungin sotaorvot toteuttavat yhdessä Helluntaimessun meille niin tärkeän Kaatuneitten muistopäivän hengessä. Tulethan silloin, ennen sotia rakennettuun Paavalin kirkkoon toteamaan tämän kertomukseni todeksi.


 
3. PENTTI KLEFSTRÖM:

Mieleen palautui aika, jolloin veljeni kanssa kajauttelimme marsseja mm. ”Kotikontujen tienoita tervehtien” voimalla kahden nuoren miehen. Siis ”broidi” mukaan ja Sirpaleitten tiistaiharjoituksiin. Vaan kuorolaulu onkin haasteellista. Nyt nuottivihossa on neljä eri äänen kulkua. Itse seuraan baritonibassolinjalla alinta nuottiriviä ja sanat ovat kaukana sen yläpuolella. Sisu meinasi nousta kaulaan, vaan kuoron yhteishenki tuki meitä kahta noviisia ja rohkaisi jatkamaan.                     

Veljeni oli kouluaikana pyrkinyt kuoroon ja saanut kehoituksen palata asiaan lähivuosina. Muutama vuosi onkin vierähtänyt kuudeksikymmeneksi. Hän epäili alussa kuitenkin, että taitaa nyt käydä samoin. Vaan kummasti neljännen äänen sävelmä on alkanut kuulua hyräilynä ainakin minun kotonani ja minun toimestani.

Positiivinen kannustus on auttanut ja voimme pian veljeni kanssa laulaa täysin rinnoin tässä omassa ryhmässämme.

 
4. MAIRE REENI:

Kuunnellessani ja katsellessani Sirpaleet-kuoromme laulua Kampin itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2014 mieleni täytti riemun, onnen ja kaihon sekainen tunne. Olin ensi kertaa kuuntelijoiden joukossa. Lauloin Sirpaleissa 10 vuotta - enkä suotta! Kuorossamme laulaminen oli ihanaa, antoisaa aikaa. Olin yksi kuoron perustajajäsenistä, ja sain laulaa taitavien, innostavien ja motivoivien johtajien ollessa “puikoissa”. Haluan tässä mainita erään ominaisuuden, jota meidän, ikääntyvien laulajien johtajalta vaaditaan, eli kärsivällisyyden. Sitä kaikilla johtajillamme on ollut, eritoten pitkäaikaisimmalla johtajallamme Tomi Kujansuulla, joka kaikin puolin muutenkin on luotsaaja vertaansa vailla. Myös Sirpaleitten vetäjän ja ”emon” Pirkko Koroman väsymätöntä, lämminhenkistä huolenpitoa olen aina arvostanut ja ihaillut paljon.  

Laulamisen ilon ja sen taidon kartuttamisen lisäksi sain kuorossa hyviä ystäviä, joista en aio luopua milloinkaan. Yhteenkuuluvuuden tunne oli voimakas, etenkin kun meitä yhdistää sotaorpouden jälkeensä jättämät arvet.
 
Viime vuosi 10-vuotisjuhlakonsertteineen ja muine juhlavuoden tapahtumineen oli “kirsikka kakun päällä”. Olimme saavuttaneet ensimmäisen pyöreävuotisen virstanpylvään ja koimme onnistuneet konserttiesityksemme hyvin palkitsevina kaikista lauluharjoituskerroista, joita meillä vuoden aikana oli ollut.
Se miksi luovuin Sirpleissa laulamisesta oli vain yksinkertainen päätös: 10 vuotta minun kohdallani oli tässä vaiheessa sopivan tuntuinen rupeama.

Lopuksi en voi kuin lämpimästi suositella sinulle, laulun ystävälle ja sitä harrastavalle sotaorposiskolle -tai veljelle liittymistä Sirpaleisiin, yhdistyksemme omaan kuoroon, tulet huomaamaan, että se kannattaa.

Tunnen olevani ”kerran sirpale, aina sirpale”.

 
5. KUOROLAULUN LYHYT FILOSOFIA / Toinen basso vasemmalta

Me kysymme mitä on laulaa kuorossa ja vastaamme itse, ettei tule jälkipuheita. On joukko ihmisiä, jotka haluavat laulaa yhdessä. He osaavat laulaa, joten heihin ei voi soveltaa Erkki Tantun määritelmää: ’kaanis iän ko taeva linnul, eritote vareksel.’ Normaalitapauksessa he eivät kätke kynttiläänsä vakan alle, he myös esiintyvät. Kokoonnutaan, harjoitellaan, hiotaan, kiekaistaan ja painutaan tyytyväisinä kotiin. Yksinkertaista, eikö totta? Paitsi ettei se ole ollenkaan niin.

Poikkesin kerran Salon taidemuseossa. Asialla ei olisi pienintäkään merkitystä ellei museolla olisi nettisivuja. Siellä on erinomaisella tavalla kiistetty yläkymiläinen sananparsi: ’eihää sit tiälä mikä kukakii on ja mikä on Myrskylän miäs.’  Siellä kerrotaan mitä tekee museonjohtaja ja museomestari ynnä muut. Luettuani sen kohdan missä kerrotaan intendentin töistä tulin ajatelleeksi että jos siihen litaniaan sijoittaa kaiken sen, mitä Sirpalekuoron Pirkko Koroma tekee niin vähiin jäävät eroavuudet jos niitä nyt juuri onkaan.

Kuoron intendentiksi ryhtyvän päätä ei ainakaan palele. Tehtävän mahdottomuus ei suinkaan johdu siitä, että kuorolaiset olisivat  mahdottomia ihmisiä, pois se.  Syvimmiltään se johtuu siitä, että taide on sisäistä kutinaa jota ei voi raapia.  Taiteen hahmoton olemus on  puristettava aikatauluiksi, ohjelmavalinnoiksi, kuoronjohtajan sielunliikkeiksi, bussivuoroiksi, kremppaa kärsivien korvaajiksi, selväksi  rahaksi, siisteiksi esiintymisasuiksi, nuottikopioiksi, sähköpostiviesteiksi, paikan päällä käydyiksi neuvotteluiksi ja mistä minä vanhapaha sen kaiken muistaisin, kysykää Pirkolta. 
Kun tähän vertikaalisesti etenevään hallinnolliseen prosessiin yhdistetään horisontaalisesti tuskaa, kaipausta, raastavaa rakkautta, ylpeyttä, ennakkoluuloa, kuumottavat liikavarpaat, sosiaalista painetta, vihan kalvavaa myrkkyä ja päälle pikantti ripaus intohimoa niin tästä kaikesta syntyy täysi härdelli, jonka Pirkko viileän ammattimaisesti pilkkoo osasiksi, joissa plus- ja miinusnavat eivät pääse koskettamaan toisiaan ja lopputuloksena on jälleen kerran kuoron marssi esiintymislavalle ja sieltä takaisin, kansio yleisön tai lavanpuolisessa kädessä vähän siitä riippuen, montako mutkaa sitä joutuu tuolirivien välissä tekemään. Näin raateleva jännitys taas siltä erää laukeaa.

Tätä kirjoitusta voisi jatkaa hyvinkin pitkään. Ei se silti tätä perusfilosofiaa muuttaisi. Ihmisen pää on siten rakennettu, että sielun paloa ja  sen muuttamista operatiiviseksi toiminnaksi ei ole syytä yhdistää. Ne ovat paralleeleja toimintoja. Sirpaleissa me pyrimme olemaan  konservatiiveja luovalla tavalla, tämä koskee juuri pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Siksi meillä on Pirkko, koska kuoro ilman sielua on kööri. Ja  siksi me emme tehneet radikaalia muutosta kuoronjohtaja-asiassa, yhden kirjaimen verran vain. Mitä edellä on sanottu kööristä ei liity  millään tavalla yhä uudelleen esille nousevaan pakkoruotsikeskusteluun.

Ja vielä lopuksi sananen kuoron olemuksesta. Kuoro on kollektiivinen kokonaisuus. Siksi tämän kirjoittajallakaan ei ole nimeä.

Toinen basso vasemmalta 


6. MARJA-LIISA INGMAN:

Kun olin  eläkkeelle jäämisen ensi vaiheista selvinnyt, tuumasin, että uutta elämänvaihetta pitäisi kyllä jollakin uudella juhlistaa. Sopivasti sattui silmään ilmoitus kaikille avoimesta Variksen laulukoulusta, jossa johdateltiin kuorolaulun saloihin. Parin ”kouluvuoden” jälkeen sattumalta taas huomasin, että sotaorpojen kuoro Sirpaleet haki alttoja. Sitä päätöstä piti jo koko lailla harkita, sen verran untuvikoksi kuorolaulun alalla itseni kuitenkin  tunsin. Ajan kanssa ja kuoron vetäjän Pirkon tuella sitten kuitenkin rohkenin Sirpaleisiin liittyä enkä sitä päätöstä ole katunut.

Kuoro kokoontuu nykyisin harjoittelemaan Munkkiniemen palvelukeskuksessa aina  tiistaisin  alkuillasta Toni Hintsalan monipuolisessa ja idearikkaassa ohjauksessa. Tällaisessa arvokkaammassa iässä kun kaikki jo olemme, niin sattuu itse kullekin joskus jotakin terveysjuoksua tai muuta välttämätöntä kuoron kanssa päällekkäin, mutta harjoituskertoja on riittävän runsaasti, jotta mukana pysyy. Vakavammasta sairaudesta johtuvan pitemmän poissaolon jälkeen kuoro ottaa taas lämpimästi vastaan. Johtajaamme Tonia lainatakseni, kuoro on myös sosiaalinen tapahtuma. Sitä tulee ihan ikävä silloin kun jostain syystä ei voi olla mukana.

Olemme avoimia ja vastaanottavaisia kaikilla äänialoilla! Toivottavasti joku tuntee kutsun liittyä seuraamme, koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja tarvittaessa lisätietoa voi aina kysyä.

7. PIRKKO KOROMA:

Miltä tuntuu ,nyt keväällä 2017, kuoroa kymmenen vuotta luotsaneen sirpaleen mielestä.

Kuoro alkoi hiljalleen rakentua vuonna 2004 sotaorposirpaleista  ja sai pian nimen Sirpaleet.Toimittuaan kymmenen vuotta se näytti jo vahvalta mosaiikkimaljalta ja halusi ja jaksoi esiintyä paljon.

Liian pian tuli seniorikuorona syntyneelle ja kuoroksi syttyneelle ryhmälle aika huomata ikääntymisen merkkejä. Oli pyrittävä pitämään kiinnin jokaisesta  sirpaleesta,joka itse halusi tai voi ja jaksoi  pysyä mukana. Niistä, joilla oli näin mahdollisuus pysyä osana arvokasta uniikkiluomusta, sirpaleista koottua.

Musiikin voima ja nuori  lahjakas johtajamme on viime vuodet ollut mukana kanssamme pitämässä tuon maljan hajoamatta koossa. Joitakin musikaallisesti soivia palasia on siitä joutunut irtaantumaan , suuren surunkin saattelemana.
Harjoituspaikalle tullaan tunnollisesti, vaikka useimmilla on jo askel hihastunut. Kimppakyyditkin auttavat. Esiintymispyynnöistä joudutaan kieltäytymäänkin.

Miten kauniisti Sirpaleet kuoro kuitenkin soi sen parhainpina tunteinaan ja siihen liityvinä huippuhetkinä. Se soi silloin,kun kaikki sen jäljellä olevat sirpaleet ovat paikalla samanaikaisesti ja laulavat vapautuneesti keskittyen.

Miten kauniilta vanha musiikkimalja näyttää,kun sitä katsoo suvaitsevin silmin ja rakkaudella , vertaamatta mihinkään toiseen.

Tämän kirjoitti Pirkko sirpale