Kesäretki tehtiin Kristiinan idylliseen kaupunkiin.Osanottajia oli linja-auton täydeltä. Päivän aikana tutustuimme moneen paikkaan.Opas tuli kyytiin kaupunkiin päästyämme ja vei meidät kaupunkikierrokselle.
Ensiksi menimme tutustumaan 1700-luvulla rakennettuun Ulrika Eleonoran puukirkkoon.
Kirkko oli mielenkiintoinen kapeine puupenkkeineen, joihin pääsi
oman nimetyn portin kautta.
Miehet ja naiset istuivat aikoinaan omalla
puolellaan kirkkkoa, ”vallasväki” erikseen sekä palvelusväki omilla
penkeillään.
Kirkon oven vanha lukko.
Kirkon edessä oli kuudenkymmenen sankarivainajan muistolaatat ja
punaiset ruusubegoniat haudoilla täydensivät näkymää. Hauta-alue
oli ensiluokkaisessa kunnossa.
* * *
Tutustuimme Lindellin kauppiaantalomuseoon. Suuren tontin pihaa
ympäröivät erilliset ulkorakennukset ja kaksikerroksisessa
päärakennuksessa olivat mm. eri aikakausilta olevat huoneet.
* * *
Kävimme myös Suurjärven rannalla sijaitsevassa kolmikerroksisessa
Carlsron museossa, joka on toiminut 1922-1945 myös kesähotellina. Nyt
siellä oli kristiinalaisen Åke Wekströmin kerääminä yhteensä 11 000
luetteloitua esinettä.