Tuomas-messun sivualttari

Logo

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot

Tuomas-messun 8.11.2009 saarna:

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Matt 6:14-15

Sotaorvot ja me muut elämän evakot saamme isänpäivän läksyksi Isä meidän rukouksen tuotteistamisen. Teksti on Jeesuksen Mitä se on hänen opettamalleen rukoukselle. Anteeksianto taitaa olla avainkoodi koko rukoukseen.  Kytketäänhän siinä Isän anteeksianto hankalasti meidän valmiuteemme antaa anteeksi meidän velallisillemme.
Parhaan tuotteistuksen löysin Lapualaisoopperasta. Siinä kansanedustaja Lyyti istutetaan muurahaispesään ja siinä hän laulaa: "Antakaa anteeksi muurahaisille ja mulle, kun niiltä särjin mä keon."

Tämä esittää meille kolme kovaa haastetta. Annammeko anteeksi isälle, äidille ja Jumalalle?

Antaa isälle, miksei myös äidille, anteeksi se, että hän kuoli meidän kannaltamme liian aikaisin. Hän ei ehtinyt opettaa meitä ajamaan polkupyörällä, ostamaan joulukuusta torilta, istumaan ongella, saattamaan kouluun. Häntä ei näkynyt lapsenlapsensa kasteella eikä hän osallistunut ylioppilasjuhliin.  Mikä lienee koko mies, sankarivainajaksi sanottu. Annanko anteeksi sen, että halki elämäni olen joutunut hakemaan isän hymyä ja hänen etenkin meille miehille tärkeää viestiä: ”Sinä olet minun rakas poikani, sinuun minä olen mielistynyt."  Antaa anteeksi se, että hylkäsi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.
Miten antaa anteeksi äidille, jonka liika rakkaus ja huolenpito tuntuivat tukahduttavalta. Miten antaa anteeksi hänelle se, että hän saattoi velkoa lapselta kaikkea sitä rakkautta, jonka leskeys toi elämään ja jonka nuoruutta varjosti ympäristön vaatimus nuhteettoman, pyhimysmäisen sotalesken elämään. Hän oli kuin nunna, joka ikävöi sotilasta. Antaa anteeksi kaikille niille naisille, jotka ympäröivät minua ylihuolehtivuudella ja ylen syöttämisellä. Antaa anteeksi äidille se, että hänen rakkaudessaan oli sittenkin katkeruuden kitkerä sivumaku.

Miten antaa Jumalalle anteeksi se, ettei hän itse puolustanut asiaansa, vaan maksatti sen minun vanhempani kuolemalla ja minun orpoudellani? Miten antaa Jumalalle anteeksi se, että hän ei pitänyt isää kämmenellään ja minun sieluuni jäi pieni pelokas lintu näiden murheellisten muistojen pesään? Jumala jää minulle velkaan isän rakkauden ja turvan.
Siunasimme hyvin hankalaa miestä. Ortodoksiseen tapaan hän, tai se vähä, mitä hänestä oli syövän vuoksi jäljellä, oli edessämme avoimessa arkussa. Isä Markus päätti siunauspuheensa: ”Annetaan nyt kuitenkin hänelle anteeksi, sillä silloin meidän on helpompi elää itsemme ja toistemme kanssa”.

Tästä anteeksiantamuspakon paineesta on meidän helppo ymmärtää lause: Jumala armahtaa, minä en.  Yksi vastaus voisi olla se, että anteeksianto ei ole samaa kuin unohtaminen. Anteeksianto on armahtamisen ulottuvuus. Ei armo eheytä mitään, mutta se auttaa elämään sirpaleiden kanssa. Ei armo muuta mitään menneestä, mutta se auttaa kantamaan kaikkea mikä on tapahtunut ja unohtamaan kaiken syyllisten etsimisen. Ehkä syvimmiltään kysymys onkin siitä, että me armahtaisimme omat vanhempamme. Aina he tekevät vain parhaansa, silloinkin kun he kuolevat.  Kalliin armon kovinta käyttöä saattaa olla se, että me armahtaisimme Jumalaa, antaisimme anteeksi Jumalalle, joka tekee aina vaan parhaansa, vaikka se meneekin pahasti pieleen. Vai olisiko niin, että loppujen lopuksi kysymys on siitä, että orpo armahtaa itseään. Armo tekee meistä aikuisia. Aikuisia me olemme sinä hetkenä, kun me lopetamme vanhempiemme ja Jumalan syyttelyn ja otamme vastuun omasta elämästämme.  Armo vapauttaa sen energian, joka on sitoutunut omaan vihaamme ja omaan ikäväämme.  Armon varassa on kaunis kuolla, mutta helppo elää. Jäljelle jää iltarukous: ”Isä, sinun käsiini minä annan henkeni”. Jumalan orpopoika, ristillä riippuva Jeesus, oppi tämän juutalaispojan iltarukouksen leskiäidiltään.

Sotaorpona, muurahaispesään istutettuna kansanedustaja tai muuten vain elämän evakkona tuntee varmasti olevansa väärässä paikassa. Siinä paikassa Isä meidän rukouksen tuotteistaja Lyyti sanoo:
”Tältäkään paikalta itse en vihaa, en muurahaista, en muiluttajaa. Anteeksianto ei alhaalle paina. Alhaisuus painaa, siis anteeksi suon.”

Matti J. Kuronen