
|
Helsingin
seudun sotalapset ry järjesti torstaina 8.5.2008 klo
14 Elielinaukio 2 kohdalla
lastensiirtojen muistolaatan
paljastusjuhlan. Paikka sijoittuu Helsingin rautatieaseman länsisiiven
ja
rahtikirjarakennuksen väliin niin, että muistolaatta on kiinnitetty
rahtirakennuksen seinään.
Helsingin rautatieasemalta lähetettiin sotavuosien aikana 1939-1945 noin 13 000 suomalaislasta muihin pohjoismaihin. Kaikkiaan lapsia lähetettiin eri keinoin n. 75 000 tai 80 000, joista 10 000 tai jopa 15 000 jäi pysyvästi Skandinaviaan asumaan. |
![]() |
Tilaisuuden avasi Helsingin seudun sotalapset ry:n puheenjohtaja Pertti Kavén. |
|
Helsingin seudun
sotalapset järjestivät hienon juhlan. Elielinaukiolla oli vieraina mm:
- kaikkien pohjoismaiden suurlähettiläät - peruspalveluministeri Paula Risikko - taiteilija Anna Jäämeri-Ruusuvuori, joka paljasti laatan ja totesi, ettei sitä voinut tehdä ilman tunteita. Musiikista vastasi Kaartin soittokunta. |
![]() |
Puhumassa Ruotsin suurlähettiläs Eva Walder-Brundin. |



| Juhlaan
oli kutsuttu myös sotaorpojen ja muiden sodan lasten
edustajat. Muistolaatan paljastuksen jälkeen oli varattu tila Sokos Hotelli Vaakunasta kahvitilaisuuteen, jossa oli sekä kutsuvieraat että sotalapset. Välittömässä ja iloisessa hengessä juotiin kahvit ja kuunneltiin ohjelmaa. Virallisen kokouksen jälkeen sodan lasten yhdistysten edustajat pitivät vielä yhteisen neuvottelun. |
![]() |
Helsingin Sanomien uutinen 9.5.2008 |