

TULEVIA TAPAHTUMIA |
||
| KEVÄÄN 2012 TAPAHTUMIA | ||
|
PUHEENJOHTAJAN TERVEISET: Tultuani valituksi neljännelle kaudelle yhdistyksen puheenjohtajaksi, niin kiitän hallituksen jäsenten kanssa haasteellisena jatkuvan orpotoiminnan puolesta. Erityiskiitoksen ansaitsee yhdistyksen pitkäaikainen taloudenhoitaja Heikki Tirkkola. Hän jätti oma-aloitteisesti hallitustyön. Hänet kutsuttiin vuosikokouksen päätöksellä yhdistyksen kunniajäseneksi. Kiitos kuuluu myös harraste- ja alueryhmien vetäjille, jotka omalla työpanoksellaan tukivat yhdistyksen monimuotoista toimintaa. Samalla toivotan tervetulleeksi uuden hallituksen jäsenen Anneli Junton. Yhdistyksen jäsenmäärä on yli 1100 jäsentä. Haasteena ja tavoitteena on edelleen sotaorpojen toiminta ja tunnuksen saaminen KOL:n liittohallituksen toimesta. Sotaorpojen rekisteröintityö jatkuu päivitystyönä kuluvan vuoden aikana. Haasteena on myös yhdessä toimiminen yhteisen asian hyväksi ja yhdessä viihtyminen monissa toimintaryhmissä. Yhdistyksemme laajaksi muodostunut toiminta edellyttää myös toimeliaisuutta vastuunkantajilta. Olemme itse kukin kokeneet elämäntaipaleella niin vastoin - kuin myötäkäymisiä. Ikääntyessämme arkeamme ja yhteistyötä ohjaa omat elämän tottumuksemme. Erilaisten näkemysten ja menettelytapojen yhteensovittaminen vaatii myös keskinäistä ymmärrystä ja joustoa. Yhdessä meissä on voimaa. Sotaorpoviestiä kanssanne kantaen Paavo Kohtala
puheenjohtaja |
||
|
JÄSENILLAT JÄSENILLAT
Kampin palvelukeskuksessa
Salomonkatu 21 B Ma 7.5. klo 14 -16 KEVÄTKAUDEN PÄÄTÖS Meilahden virkistyskeskuksessa, Heikinniementie 2. Tällöin julkistetaan kirjoittajaryhmän, Orvokit, 10-vuotisantologia Käsi kädessä. Antologian toimittaja Hanna Matilainen esittelee teoksen ja vain tilaisuudessa kirjaa myydään 12 € hintaan, mutta jatkossa hinta tulee olemaan 15 €. * * *
Ke 9.5.
klo 12 on sotaleskien ja sotaorpojen YHTEINEN KEVÄTLOUNAS Ravintola
Perhon kabinetissa, Perhonkatu 11. Ilmottautumisaika on päättynyt.
* * *
KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄ su 20.5.2012 Klo 10 on
Kaatuneitten muistopäivään liittyen Vanhassa Kirkossa jumalanpalvelus,
ja kahvitilaisuus Bulevardi 16 B, johon toivotaan sotaorpojen
osallistuvan.
Samaan aikaan on valtakunnallinen seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaan sankariristille. Tilaisuuteen osallistuvat valtiovallan, puolustusvoimien, veteraanijärjestöjen ja Helsingin kaupungin edustajat. Seppeleenlaskuun Hietaniemen sankariristille osallistuvat KOL:n edustajat ja tarvittaessa yhdistyksen edustaja. Vastaavia tilaisuuksia on myös muiden toiminta-alueen kunnissa. Sirpaleet kuoro osallistuu laulaen Kaatuneitten muistopäivän messuun su 20.5 klo 12.00 Helsingin Laajasalon kirkossa, Reposalmentie 13. Sotaorvoilla, heidän omaisillaan ja ystävillään on mahdollisuus hiljentyä lähestyvänä muistosunnuntaina myös Laajasalon kauniissa kirkossa * * * RETKI HANKOON Hankoniemi sodassa la 26.5.2012 Ilmottautuminen on päättynyt. * * * KESÄLLÄ 2012 LIPPUJUHLAPÄIVÄ 4.6.2012 Ma 4.6. on Suomen itsenäisyyden 95. juhlavuoden ja suomalaisen sotaväen perustamisen 200. juhlavuoden Puolustusvoimain valtakunnallinen LIPPUJUHLAPÄIVÄN PARAATI Helsingissä. * * * RETKI PIETARIIN Mannerheimin jäljillä Pietarissa, 17.-19.6. (3 PV.) Ilmottautuminen päättynyt. * * * SOTAPORPOMUISTOMERKIN PALJASTAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOTAORVOT ry:n 10v-JUHLA su 12.8.2012 Lappeenrannassa Lämpimästi tervetuloa viettämään yhdessä kanssamme tätä tapahtumaa, sekä samalla myös Etelä-Karjalan Sotaorvot ry:n 10 v juhlaa!
Ohjelma Sunnuntai 12.8.12 klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus Lappeen Marian kirkko, Valtakatu
Saarna kenttäpiispa Hannu Niskanen klo 11.30 Seppelepartio sankarihautausmaalle klo 12.00 Muistomerkin paljastus sankarihautausmaan vierellä, Kauppakatu klo 12.30 Kahvitarjoilu kaupungintalossa klo 14.00 Juhla Lappeenrantasali, kaupungintalo Lauantai 11.8.12 Järjestämme halukkaille oheisohjelmaa, josta tiedotamme keväällä, kunhan ohjelma
on vahvistunut. (Olemme alustavasti ajatelleet laivaristeilyä Saimaalle ja / tai kiertoajelua). Toivomme, että yhdistykset tuovat oman lipun mukanaan. Pukuehdotus sunnuntaiksi; tumma puku tai kansallispuku / kunniamerkeistä vain sururisti. Ennakkoilmoittautuminen avec Kaisa Böök 050 431 4939 tai kaisa.book(at)saunalahti.fi 23.5.2012 mennessä, järjestelyjen onnistumisen vuoksi on välttämätön. Majoitusvarauksen tekee jokainen itse. Tarkempi ohjelma ja ilmottautumisohjeet word-muodossa ja pdf-muodossa ja kaikissa tekstiohjelmissa avautuvassa odt-muodossa. Majoitusvaraukset 25.5.2012 mennessä. * * *
HENGELLISET- JA KULTTUURIPÄIVÄT
Lahdessa la - su 8.-9.9.2012 Juhlapaikka on Ristinkirkko, Kirkkokatu 4. Lauantaina 8.9. on YHTEISTÄ OHJELMAA Hollolan keskiaikaisessa harmaakivikirkossa, missä vietetään ILTAHARTAUS klo 17 alkaen. Tilaisuudessa esiintyvät Pääkaupunkiseudun ja Lahden Sotaorpojen kuorot yhdessä. Lauantai-iltana Lahdessa on hyvin monimuotoista kulttuuritarjontaa moneen makuun, jokaisen oman valinnan mukaan. mm. Sibeliustalo ja Lahden kaupunginteatteri. Sunnuntaina 9.9. klo 9 SEPPELEENLASKU Vapauden hengettären patsaalle, paikalla ovat molemmat kuorot sekä paikallisyhdistysten lippulinna. Seppeleen lasku on myös Naisten patsaalle sairaalan mäellä. klo 10 on Ristinkirkossa MESSU ja sieltä siirrytään välittömästi ruokailuun Hennalan varuskunnan muonituskeskukseen, joka sijaitsee n.4 km päässä Ristinkirkosta. klo 14.00 PÄÄJUHLA ENNAKKOILMOTTAUTUMINEN Anna-Leena Myllylä 050 325 1839 tai anna-leena.myllyla(at)kolumbus.fi ti 28.8.2012 mennessä on järjestelyjen onnistumisen vuoksi välttämätön. Viime vuosien käytäntö on ollut, että osallistujat tekevät HUONEVARAUKSEN itse suoraan hotellille / majapaikkaan. Varaustunnus kaikkiin hotelleihin Lahden Sotaorvot. Hotelli ja majoituskohteet ovat word-linkissä tai pdf-linkissä. * * * SYYSKAUDESTA ENNAKKOTIETOA: |
||
Hautakiveen kiinnitettävän PRONSSILOGON tilaustiedot löytyvät samalta sivulta. |
||
HUOLTOVIESTI -
LEHTI
on luettavissa myös netissä http://www.kolry.fi/html/huoltoviesti-lehti.php Huoltoviesti-lehdessä tervehdimme
tänä vuonna 2012 75 v, 80 v, 85, ja 90 v, 95 v täyttäviä jäseniämme ja
kunniajäseniä. Ellet halua nimeäsi mainittavan lehdessä, ilmoita heti
Kaija Rantalainen - Huber, psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi tai
puh.050 567 6039 |
||
TUETUT LOMAT Tuetut lomat - hakuaika on päättynyt 4.5.2012
|
||
|
KUNNIAMERKKIEN JA SURURISTIN HUOLTO Sotainvalidien Veljesliiton Kunniamerkkipalvelu, Ratamestarinkatu 9 C, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 4 C, 2.krs. puh. 09 4785 0209 tai 09 4785 0207 Aukioloajat: ma – pe klo 8.00 – 15.00 |
||
|
TERVETULOA YHDISTYKSEN JÄSENEKSI |
||
|
||
| PIENRYHMÄTOIMINTAA: (aakkosjärjestyksessä) | ||
HENGELLINEN KESKUSTELUPIIRI Yhteyshenkilöt: Antti Kärjä p. 044-3110632 antti.karja(at)elisanet.fi tai Tuulikki Vatanen p. 09-5625093. Emäntänä toimii Aini Kaúlen. |
||
HISTORIAN RYHMÄ Tiedustelut Annikki Saarenmäki puh. 040 581 9847 tai annikki.saarenmaki(at)pp.inet.fi Katso alempaa TARPOJIEN kohdalta molempien ryhmien yhteistä ohjelmaa. |
||
| KAVERIT Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta? Toivomme uusia avustajia joukkoomme. Tarjoamme vertaistukea yhdistykseen kuuluville sotaorvoille. Jos tarvitset seuraa, tukea tai apua, niin ota rohkeasti yhteys tukihenkilöihimme: Marja-Liisa Heinonen 040-7284212, Kaija Koivisto 050-5545325, Arja Mäntsälä 040-5482458 tai Anne-Maj Virtanen 040-7070808. Apu on maksutonta ja sitä sitoo vaitiolovelvollisuus. |
||
KIRJOITTAJARYHMÄ Kirjoittajaryhmä Orvokit kokoontuu pe 25.5. klo 9.30 -12.00 Meilahden virkistyskeskus Heikinniementie 2. Vetäjänä Anja Huotari-Siimes p. 050-5402630 ja yhteyshenkilö Kaija Rantalainen-Huber p. 040-749 5485 kaija.r-h(at)kolumbus.fi. |
||
RUNONIEKAT Tapaamme joka toisen parillisen viikon keskiviikkona Kinaporin korvaavissa tiloissa, Käenkuja 1, Kiuru-kabinetissa 2.kerros klo 12.30 -14.30 (huom. muuttunut aika) vko 14 - 4.4, vko 16 -18.4 jne. Tervetuloa uudet ja vanhat runouden ystävät. Ei sitoutumisvelvoitetta Kyselyt: Ritva Aarne 050-5335897 ritva.aarne(at)kolumbus.fi, Jaakko-Kustaa Parkkila 040-7758676 jaakko.kustaa(at)luukku.com, Arja Mäntsälä 040-5482458 mantsala.arja(at)gmail.com |
||
LAULUKUORO SIRPALEET Kevätkaudella Sirpaleet - kuoro harjoittelee Lahden seudun sotaorpokuoron kanssa yhteisesitystä syksyksi. Se toteutetaan KOL:n Hengellisillä - ja kulttuuripäivillä Lahdessa 8-9.9.12. Nyt ovat keväiset laulut taas harjoitusvuorossa Paavalin kirkolla tiistaisin klo.13.30 -15.00. Aika rientää ja kevätmatinea 16.4. sekä perinteinen kevätjuhla 7.5 lähestyvät. Kesäaikana emme harjoittele. Tiedämme, että Pääkaupunkiseudun sotaorvoissa on laulajia, jotka ovat kiinnostuneita liittymään kuoroon. Olet tervetullut ensin vaikka seuraamaan harjoituksia. Tomi Kujansuu on sydämellinen ja kannustava kuoron johtaja. Soita Pirkko Koromalle 040 8369404 niin kerron lisää. |
||
SAKSAN RYHMÄ Kevään viimeiset tapaamiset (ovat päättyneet) Folkhälsanin tiloissa Topeliuksenkatu 20 klo 10.00. Du bist herzlich willkommen! Kerhon vetäjältä Mirjami Niinimäeltä saat lisätietoja. mirjami.niinimaki(at)welho.com tai 040-527 5492 |
||
TARPOJAT Tarpojat on leikillinen nimi yhdistyksemme ryhmälle, jonka tarkoituksena on ylläpitää jäsenten fyysistä, psyykkistä ja ennen kaikkea sosiaalista kuntoa tutustuttamalla jäsenistöä toisiinsa ja ryhmänä vierailla paikoissa, joihin ei tule yksin lähdetyksi. Kun lähdemme liikkeelle kodeistamme, tulee samalla kuntoilua ja liikuntaa. Sinulla on mahdollisuus osallistua ryhmän toiminnan suunnitteluun ja esittää vierailu- ja tutustumiskohteita ottamalla yhteys hallituksen jäseniin. Yhdyshenkilönä Anneli Juntto, puh. 050 535 3580. Ke 30.5.2012 Historian ryhmän ja Tarpojien yhteinen retki Hvitträskiin. Lähtö Kiasman edestä tilausautopysäkiltä klo 11.30. Opastettu kierros alkaa klo 12. Hvitträskin rakennuttivat vuosina 1901 - 1903 arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Hirsistä ja luonnonkivistä kansallisromanttiseen tyyliin rakennetussa päärakennuksessa oli sekä yhteinen arkkitehtitoimisto että Saarisen ja Lindgrenin perheiden kodit. Museossa on Vitträsk-järvi ja huvilayhteisö näyttely. Tutustumme myös jylhään ympäristöön ja Vitträsk järven rantaan. Kulut 35 euroa jäseniltä ja 40 euroa ei jäseniltä. Maksu yhdistyksen tilille FI06 4055 4920 1717 98 viite 6266 Ilmoittautuminen 16.5. mennessä Annikki Saarenmäki puh. 040 581 9847 tai annikki.saarenmaki(at)pp.inet.fi Tarpojat tiedottavat SAIRAALA ORTON’in yleisöluennoista. Maksuttomat luennot ORTONin auditoriossa ja juhlasalissa osoitteessa: Tenholantie 10, Helsinki / Ruskeasuo. Bussi 23 päätepysäkki tai raitiovaunu 10 Ruskeasuon pysäkiltä kävellen 400 metriä. Lisätietoja: Anneli Juntto, puh. 050 535 3580 tai www.orton.fi Ke 23.5. Lonkka -luento, klo 17 Lonkan tekonivelleikkauksen vaihtoehdot. Mikko Kähkönen, LL, ortopedian erikoislääri, klo 18 Nivelrikkokipu ja sen hoito. Jukka Pekka Kouri, LL, fysiatri Su 27.5. klo 13-15 Eläintarhanlahden rantojen luontoretki , järjestävät Gardenia ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Opastettu retki alkaa Sodan naisten muistomerkiltä, Porthaninrinteen ja Toisen linjan kulmaus, kiertää Linnunlaulun ja Töölönlahden. Lähtöpaikkaan pääsee metrolla ja raitiovaunuilla 3B ja 9. Vapaa pääsy. Keväällä on tarkoitus retkeillä Arabianrannan maastossa, mahdollisesti Lammassaaressa ja Helsingin kaupungin syntysijoilla Vanhankaupunginlahdella yhdessä historian ryhmän kanssa. Ti 29.5. klo 13 teemme myös retken Vanhaankaupunkiin, johon Helsingin kaupunki alun perin perustettiin. Tutustumme historialliseen ympäristöön ja aiheesta kertoviin muistomerkkeihin Vantaanjoen ja Vanhankaupunginlahden yhdistävän Vanhankaupunginkosken partaalla. Jokisuu jakaantuu kahdeksi ja keskelle jää Kuninkaansaari. Nimi on muistumaa menneisyydestä, onhan Helsinki itsensä Kustaa Vaasan perustama. Tapaamme Vanhassakaupungissa Ravintola Koskenrannassa (os. Katariina Saksilaisenkatu 9), jossa yhdistyksemme jäsen, alueella asuva Ritva Reinboth kertoo alueen historiasta samalla kun juomme kahvit. Sen jälkeen kierrämme mm. Kuninkaansaarella ja siirrymme muistomerkkien äärelle toiselle puolelle Hämeentietä. Paikalle pääsee busseilla 68, 71 ja 74 (Hakaniemestä). Pois voi jäädä Annalan pysäkillä. Lyhyempi kävely on seuraavalta pysäkiltä (Vanhakaupunki). Tältä pysäkiltä pääsee laskeutumaan Katariina Saksilaisen katua alaspäin, kunnes oikealle jää matala pitkä puurakennus. Kyltit ohjaavat perille. Idästä pääsee bussilla 506. Myös Munkkiniemen, Maunulan ja Oulunkylän kautta ajava bussi 52 on mahdollinen. Ilmoittautumiset: Ritva Reinboth, ritva.reinboth(at)saunalahti.fi tai Anneli Juntto anneli.juntto(at)gmail.com puh. 050 535 3580 Sinulla on mahdollisuus osallistua ryhmän toiminnan suunnitteluun ja esittää vierailu- ja tutustumiskohteita, soita Anneli Juntolle yhteystiedot ks. edellä. |
||
|
THALIARINKI Kevään toiminta päättynyt. Lisätiedot Gunvor Pelander gunvor.pelander(at)welho.com tai 0400-564751 |
||
|
SOTAORPOJEN ALUERYHMIEN TOIMINTAA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA: * * * ESPOO, KAUNIAINEN, KIRKKONUMMI SOTAORVOT Kevään tilaisuudet päättyneet.
* * * VANTAAN SOTAORVOT: Tilaisuudet ovat avoimia kaikille yhdistyksen jäsenille. Ti 8.5. Kevätretki, Vantaan kartanokierros, oppaana on Jukka Hako. Tilausbussi lähtee klo 11.30 Tikkurilasta hotelli Vantaan edestä, ajetaan Myyrmäen asemalle, josta opas tulee klo 12. Kierros käsittää 10 kartanoa, välillä 1/2 tunnin kahvitauko. Paluu n. klo 18. Hinta 25 eur. jäsen, muut 35 eur. Maksu yhdistyksen tilille 405549-2171798.Viite 9001. Ilmoittautuminen viimeistään 26.4. Aila Lindén puh. 040 554 3558. Tervetuloa joukolla mukaan. 18.5. klo 13 -15 kokoonnumme Violassa. Vierailija tarkentuu myöhemmin. * * *
KERAVAN
RYHMÄ:
Poikkeuksellisesti
kokoontuminen hirvimiesten laavulla ma 14.5. makkarangrillauksen,
rupattelun ja maastolenkin merkeissä. Lähtö Keravan asemalta klo 12.30.
Pikkuautokuljetus, johon autollisten ottavan autonsa mukaan. Omia
eväitä matkaan. Ilmoittautuminen Matti Höök matti.hook(at)localnet.fi
tai 0500-705379.Huomaa kokoontumista ei ole ma 14.5 klo 13 -15 Viertolan kirjastossa Timontie 4 Su 20.5. Kaatuneitten muistopäivänä Keravan sotaorvot ovat mukana kansalaisjärjestöjen seppeleenlaskussa Keravan sankarihaudan muistopatsaalla ja Karjalaan jääneiden muistokivellä. Nyt kansalaisjärjestöistä on mukana Keravan Rintamaveteraanit, Keravan Reserviupseerikerho ja Pääkaupunkiseudun Sotaorvot. Kaupunki ja seurakunta laskevat yhteisen seppeleen. Tiedustelut Lea Heino p. 0400-651852 tai s-posti lea.heino3(at)pp.inet.fi * * * HYVINKÄÄN
RYHMÄ
La 19.5. osallistuminen Hyvinkään Karjala-seuran markkinoihin alkaen klo 10 rautatiemuseon piha-alueella
Su 20.5. klo 12 Kaatuneitten muistopäivänä kukkalaitteen lasku Puolimatkan sankariristille Ti 22.5. retki Loviisaan ja Svartholman linnakesaarelle. Lisätietoja 050-413 3902 Päivy Penttinen * * *
NURMIJÄRVEN
RYHMÄ
Su
20.5. 12 klo 10 on Kaatuneitten muistopäivän jumalanpalvelukset
Nurmijärven kirkkossa, Kirstaantie 5–7 ja Rajamäen kirkossa,
Patruunantie 7. Jumalanpalveluksen jälkeen lasketan seppeleet
sankarihaudoilla.
Yhteyshenkilö: veikko.korpi(at)luukku.com 040-5061937 |
||
| MUIDEN TAHOJEN JÄRJESTÄMÄÄ
TOIMINTAA |
||
|
Talvisota - 70 vuotta kunniamme päivistä jatkuu yleisön pyynnöstä. Sotamuseo, Liisankatu 1 Helsinki, avoinna ti - to klo 11 -17, pe - su klo 11 - 16, ma suljettu. 1.12.2009–31.12.2012 Liput 4/2 €. Talvisota - 70 vuotta kunniamme päivistä -näyttely kertoo 30.11.1939 syttyneen ja Moskovan rauhaan 13.3.1940 päättyneen talvisodan tapahtumista taustoista ja seurauksista. Näyttely perustuu aitoon sodanaikaiseen esineistöön, jonka antamaa tietoa on täydennetty runsain valokuva-, kartta- ja piirustusmateriaalin avulla. Sopii lastenlasten kanssa käyntikohteeksi. Bussit 16 ja 18, pysäkki Sotamuseon edessä. |
||
| Seuraa lisätietoja tällä palstalla. |