Matkakertomus
Kannaksen matka 2003
Annikki Saarenmäki
Poijutie 4 F
00980 Helsinki
Isien taistelupaikoilla kiertäen Karjalan Kannasta 9.-11.6.2003
LÄHTÖ
Kaikki ovat mukana, pariin kertaan laskettu, yksi peruutus sairauden vuoksi tuli edellisenä iltana. Passi, viisumi, ruplat ja eurot laukussa. Kartat ja matkakirja Karjala esillä. Odottava mieli, mitä kaikkea matkalla näemme ja koemme. Matkatoimisto VL-Matkat oli tehnyt valtavan työn ja suunnitellut räätälintyönä meille Pääkaupunkiseudun sotaorvoille oman matkan isiemme taistelupaikoille Karjalan Kannaksella: Ihantala, Taipale, Summa, Valkeasaari…
Kuljettajamme Jarmo Lahdenpää kurvasi tottuneesti auton nokan kohti itärajaa. Matkaoppaamme, sotahistorioitsija, evl Anssi Vuorenmaa kertoi matkan edetessä itäisen rajan vaiheista historian ajanjaksoina, Kymijoelta Rajajoelle vaihdellen. Rajanylitys sujui matkatoimiston papereiden ja neuvojen mukaan hyvin. Toimin laskurina passitarkastuksen yhteydessä tarkistaen, että kaikki olivat mukana ja viisumin toinen kappale piti muistaa ottaa mukaan. Rajan toisella puolella oli heti valintamyymälä ja rahanvaihto sekä karttojen myynti tapahtui autossa Jarmon hyvien suhteiden ansiosta.
Matkustajien utelias kurkistelu auton ikkunoista metsiin ja pusikoihin sekä vähäisiin asutuksiin. Anssin ansiokas selostus sotatoimista seudulla. Ohitimme Säkkijärven, jossa on yksi sodanaikaisista kenttähautausmaista.
SÄKKIJÄRVI
”Säkkijärven kenttähautausmaa, sodissa 1939-44 tässä kaatuneen 104 tuntemattoman sotilaan muistoksi, Suomen valtio” Uusi ortodoksinen kirkko näkyy tielle, varsinainen keskusta jää runsaan kilometrin päähän maantiestä. Polkka ei soi kuin mielessämme. Sodan aikana sitä soitettiin yötä päivää radiossa ja näin estettiin venäläisten miinojen laukaisu. Laukaisulaitteilla oli sama taajuus, joten yhtäjaksoisella polkan soitolla odotettiin, kun akut tyhjenivät parissa kuukaudessa. Onko missään sodassa käytetty romanttisempaa torjunta-asetta. Nerokkuudessa se on verrattavissa Arkhimedeen polttopeileihin.
Viipuri ohitettiin ja suuntasimme Papulan sillan kautta suoraan Antrean-Jääsken tielle. Rajapuomi ja passitarkastus olivat vastassa. Matkatoimisto oli varmistanut puomin nousun lähettämällä nimilistan jo pari viikkoa etukäteen.
IHANTALA
Ihantalan taistelujen muistomerkkinä on hyvin vaikuttava ja valtava graniittiikivi, jossa teksti : ”1944 Ihantalan taistelut kunnia sankareille” sama venäjäksi. Toisella puolen kiveä on hakattu ”Muistomerkin ovat pystyttäneet ryhmä Vihman joukko-osastot Jr12, Jr35, Ktr14, Erp16 3.7.1999. Tämä kivi voisi kertoa Ihantalan ihmeestä ja kovista taisteluista 1944. Toisella puolen maantietä löytyy Ihantalan kirkon rappuset ja kiviseen rapun kaiteeseen on hakattu kirkon sijainneen tällä paikalla 1922-1940. Kirkon paikan vieressä on sankarihaudan punaista graniittia
oleva muistomerkki, joka on paljastettu 11.8.1992. Kuljettajamme ajoi takaisin Viipuriin, ohitimme Talin risteyksen. Tällä kertaa autio Tali jäi näkemättä, sillä tämä tie Heinjoen kautta on huonokuntoista. Seuraava kohteemme oli Äyräpää. Kirkon raunioiden viereen on kivinen muistolaatta. Vieressä on sankarihautakivi. Vuoksen rantaan päin on 12.8.1996 paljastettu Suomen valtion muistokivi ”Äyräpään sankarihautausmaa, toisessa maailmansodassa kaatuneiden tässä lepäävien suomalaisten sotilaiden muistoksi, Suomen valtio”. Mahtava Vuoksi virtasi vuolaana, toisella rannalla näkyi taisteluista kuuluisa Vuosalmi. Martolan komentama Jr49:n tykistö ampui 6000 laukausta päivässä. 4.7. taistelut kiihtyivät kestäen viisi päivää. Sillanpää asemassa oli 6.7 Adolf Ernrothin rykmentti. 9.7. oli enää kirkonmäki suomalaisten hallussa, tappiot 3800 sotilasta. Monet heistä hukkuivat Vuokseen. Laguksen pataljoona tuli avuksi ja jääkäriprikaati. 7-30.7. kuoli 7000 suomalaista sotilasta. Vuoksi on tällä kohden 200 metrin levyinen, keskellä Vasikkasaari, jossa ihanat hiekkarannat.
KIVINIEMI JA SAKKOLA
Saavuimme sateiseen Kiviniemeen. Se kuuluu entiseen porsaista tunnettuun Sakkolaan. Hotelli Losevo käsitti useita rakennuksia. Se on valmistunut 1975. Moskovan olympialaisten aikaan täällä harjoittelivat melojat Vuoksen kuohuissa. Huone oli ankean tuntuinen, tilava, mutta kylmän nihkeä kosteudesta johtuen. Lämmitys ei toiminut. Lukkosysteemi oli arvoitus ja pelkäsin, etten saa sitä sisältä auki avaimella. Ruoka oli hyvää ja kauniisti katettu. Baarin puolella valssi sujui kuhmuraisella muovimatolla paksupohjaisissa kävelykengissä.
TAIPALEENJOKI
Aamulla piti muistaa ottaa mukaan matkalaisten viisumi ja tarkistaa hotellin leima. Matka jatkui Rautun kautta Taipaleenjoelle, koska Vuoksen pohjoispuolella oleva tie oli kuulemma katkaistu isoilla putkilla. Taipale kesti talvisodan päivinä, vaikka tappiot olivat suuret. Ei saanut toveri Stalin syntymäpäivälahjakseen Suomea, eikä puna-armeija marssinut 12 päivässä Helsinkiin kuten Moskovassa oli päätetty. Puna-armeija ei koko talvisodan aikana pystynyt ylittämään jokea. Mukanamme oli monia Taipaleen sotaorpoja. Sotamuistomerkki on pystytetty 12.8.1996 Vuoksen pohjoispuolelle.
Kenttähautausmaahan on haudattu 126 tuntemattomaksi jäänyttä talvisodan sankarivainajaa. Siltaa ei ole. Etelän puolella Taipaleenjokea rantaan menevä tie oli katkaistu isolla umpiportilla. Taipale oli koitua meille matkalaisille hankalaksi. Bussimme upposi kosteaan, hienoon hiekkaan yhä syvemmälle, mitä enemmän kuljettaja yritti. Kannoimme joukolla kiviä ja isoja männynoksia pyörien taakse, mutta kuopat pyörien alla vain syvenivät. Onneksi läheisen talon pihalla näkyi iso maastokuorma-auto. Jarmo lähti hakemaan apua, mutta paikalla oli vain nuoria, jotka antoivat luvan auton käyttöön. He eivät osanneet ajaa kuormuria. Orvot eivät jääneet neuvottomiksi. Mukanamme oli kuorma-auton ajotaidon omaava Tapio. Moottorisahalla puita nurin ja yhteisvoimin naapurin avustamana pääsimme jatkamaan matkaa. Paikat pistettiin kuntoon ennen lähtöä.
LAATOKKA
Ajettuamme jonkin matkaa taaksepäin, käännyimme kapeaa kestopäällysteistä mäntymetsän reunustamaa tietä vasemmalle. Tie päättyi leveään parkkipaikkaan. Edessä oli henkeäsalpaava näky: mahtava, aava Laatokka, Karjalan meri. Vesi oli täälläkin huomattavasti normaalia alempana kuin keskimäärin. Ranta paljastui hienon hienona hiekkana laajalti molempiin suuntiin jatkuen vedenrajassa aaltojen kuvioimana pitkälle. Sää oli harmaa tihkusateinen, mutta oli hyvä hengittää. Kaukana taivaanrannassa näkyi pari saarta pienenä läikkänä. Taivas ja vesi yhtyivät horisontissa, uskomattoman laaja vesi. Vaikka kartasta kuinka näkee Laatokan suuruuden, sitä ei voi kuvitella ennen kun itse näkee. Olisi mahtavaa päästä joskus laivalla kulkemaan Laatokan laineilla. Hieno hiekka suorastaan houkutteli työntämään varpaat syvälle siihen ja heittäytyä raikkaisiin Laatokan aaltoihin. Tämä ranta on joskus ollut meidän. Ymmärrän, miltä tuntuu niistä, jotka lapsuutensa ovat viettäneet Laatokan rannalla ja joutuneet ne sodan jälkeen jättämään. Täällä halusimme ottaa ryhmäkuvan, ikuistaa sotaorvot Laatokan töyräällä ja myös rantahiekan edustalla. Jarmo keitti kahvit ja Anssi leikkasi pullat. Maukkaalta maistuivat antimet ympärillä luonnon syvä rauha.
METSÄPIRTTI
Pysähdyimme Metsäpirtin hautausmaalla. Aidatulla alueella on sankarivainajien muistokivi vuodelta 1995 ”He kaatuivat isänmaan puolesta 1918 ja 1939-1944” ja vuonna 1993 pystytetty kivi ”Kotipitäjän mullassa lepäävien vainajien muistoa kunnioittaen. Metsäpirtti-järjestöt”
RAUTU
Rautu on nykyisin melko tiiviisti rakennettu ja vauraan näköinen paikkakunta. Aukion reunamilla on useita nykyaikaisia myymälöitä. Tavaravalikoima on laaja. Entisen Raudun kirkon portaat ovat jäljellä. Suomalaiset räjäyttivät kirkon talvisodan alussa, venäläiset ovat rakentaneet sen tukevalle perustalle kulttuuritalon.
RAJAJOKI
Käännyimme Pietarin tielle. Se kulki asumattomien metsätaipaleiden halki. Anssi näytti vanhan Tarton rauhan rajan paikan. Käännyimme Valkeasaaresta vanhaa tietä Rajajoelle. Mainilan laukaukset vuonna 1939 oli ammuttu tässä lähellä. Pysähdyimme sillan jälkeen. Ylhäältä sillalta katsottuna Rajajoki näytti kapealta, rauhalliselta, pieneltä joelta. Se on kuitenkin ollut Suomen ja Neuvostoliiton raja Tarton rauhasta 1920 lähtien. Tämän joen isäni ylitti viimeisenä elinpäivänään Terijoen Tulokkaan kylän kohdalta syyskuussa 1941. Katselin veden virtausta kivikossa, valon heijastusta veden pinnasta ja rantapuiden varjoja tyynessä kohdassa. Se oli isäni Tuonelan virta.
TERIJOKI
Ajelimme pitkin Terijoen rantatietä. Valkoista hiekkarantaa riitti vielä, vaikka paljon hiekkaa on imetty valtavilla imureilla Pietarin padon rakentamiseen täytteeksi. Sieltä on otettu, mistä helpoiten on saatu, ympäristöasioista ei väliä. Pysähdyimme komean kunnostetun ortodoksikirkon kohdalla ja tutustuimme sen runsaaseen ikonikokoelmaan.
Historian kulkua kuvaa nykyisin autiona rappeutuva entinen upseerikerhon talo, jossa Otto Ville Kuusisen johtama Terijoen hallitus kokoontui. Myöhemmin talo oli kommunistisen puolueen aluekomitean talo ja pioneerileiripaikkana.
Taiteilija Ilja Repinin ateljeetalo oli nähtävyys ulkoapäinkin vaikka sisälle emme päässeet. Terijoen vanhat pitsihuvilat alkavat olla rapistuneet tai purettu, harvoja on kunnostettu. Sinne tänne nousee uusia ökyrikkaiden mahtipontisia hirsihuviloita. Hotellimme Pohjolan Rieviera oli valtava kompleksi. Tarvitsimme oppaan jo ravintolaan siirtyessä, Ravintolasaleja oli useita kahdessa kerroksessa. Viidennen kerroksen parvekkeelta oli upea näköala yli puidenlatvojen kauas Suomenlahdelle. Kaukana häämötti Kronstadt ja laivasatama.
Rantatietä jatkoimme aamulla kohti länttä. Vammelsuusta löytyivät kirkon rauniot ja Rakkauden kivi. Poissa oli kaunis patsas vain tarina uskollisesta rakkaudesta on jäljellä. Vammelsuusta Uudenkirkon tietä Viipuriin päin ajoimme Summan kautta. Kaunista Karjalan hiekkakangasta ja järvimaisemaa metsäisellä tiellä. Siellä täällä rumia venäläisiä taloja, aidattuja hoitamattomia pihoja. Pysähdyimme Summan bunkkerin luona. Isoon bunkkeriin oli mahtunut useita kymmeniä miehiä. Kun se on räjäytetty, katto on taittunut toisen osan päälle kuin piirakka. Veteraanien
laittama kuparinen muistolaatta on kadonnut parempaan talteen. Kylästä ei ole jäljellä mitään, alue on venäläisten sotilasalueena ja koulutus on keskitetty tänne.
SUMMA
Pysähdyimme Summan kenttähautausmaan kohdalle. Tien vieressä on taulu, jossa varoitetaan ammunnoista ja kielletään alueella liikkuminen. Ammuntoja ei kuulunut, joten jatkoimme jalkaisin kapeaa tietä pari sataa metriä. Ankara venäläinen hyttyslaivue hyökkäsi kimppuumme. Suomen valtio on pystyttänyt muistokiven 204 Summan alueelta ja Länsi-Kannakselta löydetyn tuntemattomaksi jääneen talvisodan sankarivainajan muistoksi. Itse hautausmaa on ruohon peittämä kivipatsain ja rautaketjuin rajattu alue vieressä. Matkalta keräsimme Kannaksen kieloja, joista kokosimme kauniin kimpun. Puheenjohtaja Lea Heino laski sen muistokiven viereen ja vietimme hiljaisen hetken Summan ja lähi alueen taisteluissa kaatuneiden sekä isiemme muistoksi.
VIIPURI
Viipuriin saavuttua saimme opastusta asiantuntija kuljettajaltamme. Hauskoja tarinoita taloista ja suomalaisesta elämästä 30-luvulla. Kauniit talot ovat rapistuneet, kun kukaan ei ole huolehtinut kunnossapidosta. Viipurin linna seisoi jykevänä paikallaan, mutta siellä emme poikenneet. Mukana oli paljasjalkaisia viipurilaisia, Naistensairaalassa syntyneitä, ainakin Kyllikki. Lounas ravintola Labyrinthissä oli maukas ja ravintola viihtyisä. Tori oli vilkas ja kaikenlaista tavaraa paljon myynnissä. Pellavaliinat ja kristallit vaihtoivat omistajaa. Torinseutu oli siistitty, eikä ongelmia ollut kellään. Tosin olimme ryhtyneet hyviin varotoimiin ja liikuimme suurissa ryhmissä, eikä kellään ollut mukana näkyvissä houkuttelevaa tavaraa.
Kotimatkalla saimme Anssilta selventävää tietoa Neuvostoliiton vaatimista sotakorvauksista. Vaatimukset vain kasvoivat edelleen neuvotteluissa. Sitkeästi aikanaan kaikki maksettiin. Rajan yli päästyä kaikki olivat helpottuneita. Vaikka hävisimme sodan, voitimme rauhan.
Kannaksen matka 2003
Annikki Saarenmäki
Poijutie 4 F
00980 Helsinki
Isien taistelupaikoilla kiertäen Karjalan Kannasta 9.-11.6.2003
LÄHTÖ
Kaikki ovat mukana, pariin kertaan laskettu, yksi peruutus sairauden vuoksi tuli edellisenä iltana. Passi, viisumi, ruplat ja eurot laukussa. Kartat ja matkakirja Karjala esillä. Odottava mieli, mitä kaikkea matkalla näemme ja koemme. Matkatoimisto VL-Matkat oli tehnyt valtavan työn ja suunnitellut räätälintyönä meille Pääkaupunkiseudun sotaorvoille oman matkan isiemme taistelupaikoille Karjalan Kannaksella: Ihantala, Taipale, Summa, Valkeasaari…
Kuljettajamme Jarmo Lahdenpää kurvasi tottuneesti auton nokan kohti itärajaa. Matkaoppaamme, sotahistorioitsija, evl Anssi Vuorenmaa kertoi matkan edetessä itäisen rajan vaiheista historian ajanjaksoina, Kymijoelta Rajajoelle vaihdellen. Rajanylitys sujui matkatoimiston papereiden ja neuvojen mukaan hyvin. Toimin laskurina passitarkastuksen yhteydessä tarkistaen, että kaikki olivat mukana ja viisumin toinen kappale piti muistaa ottaa mukaan. Rajan toisella puolella oli heti valintamyymälä ja rahanvaihto sekä karttojen myynti tapahtui autossa Jarmon hyvien suhteiden ansiosta.
Matkustajien utelias kurkistelu auton ikkunoista metsiin ja pusikoihin sekä vähäisiin asutuksiin. Anssin ansiokas selostus sotatoimista seudulla. Ohitimme Säkkijärven, jossa on yksi sodanaikaisista kenttähautausmaista.
SÄKKIJÄRVI
”Säkkijärven kenttähautausmaa, sodissa 1939-44 tässä kaatuneen 104 tuntemattoman sotilaan muistoksi, Suomen valtio” Uusi ortodoksinen kirkko näkyy tielle, varsinainen keskusta jää runsaan kilometrin päähän maantiestä. Polkka ei soi kuin mielessämme. Sodan aikana sitä soitettiin yötä päivää radiossa ja näin estettiin venäläisten miinojen laukaisu. Laukaisulaitteilla oli sama taajuus, joten yhtäjaksoisella polkan soitolla odotettiin, kun akut tyhjenivät parissa kuukaudessa. Onko missään sodassa käytetty romanttisempaa torjunta-asetta. Nerokkuudessa se on verrattavissa Arkhimedeen polttopeileihin.
Viipuri ohitettiin ja suuntasimme Papulan sillan kautta suoraan Antrean-Jääsken tielle. Rajapuomi ja passitarkastus olivat vastassa. Matkatoimisto oli varmistanut puomin nousun lähettämällä nimilistan jo pari viikkoa etukäteen.
IHANTALA
Ihantalan taistelujen muistomerkkinä on hyvin vaikuttava ja valtava graniittiikivi, jossa teksti : ”1944 Ihantalan taistelut kunnia sankareille” sama venäjäksi. Toisella puolen kiveä on hakattu ”Muistomerkin ovat pystyttäneet ryhmä Vihman joukko-osastot Jr12, Jr35, Ktr14, Erp16 3.7.1999. Tämä kivi voisi kertoa Ihantalan ihmeestä ja kovista taisteluista 1944. Toisella puolen maantietä löytyy Ihantalan kirkon rappuset ja kiviseen rapun kaiteeseen on hakattu kirkon sijainneen tällä paikalla 1922-1940. Kirkon paikan vieressä on sankarihaudan punaista graniittia
oleva muistomerkki, joka on paljastettu 11.8.1992. Kuljettajamme ajoi takaisin Viipuriin, ohitimme Talin risteyksen. Tällä kertaa autio Tali jäi näkemättä, sillä tämä tie Heinjoen kautta on huonokuntoista. Seuraava kohteemme oli Äyräpää. Kirkon raunioiden viereen on kivinen muistolaatta. Vieressä on sankarihautakivi. Vuoksen rantaan päin on 12.8.1996 paljastettu Suomen valtion muistokivi ”Äyräpään sankarihautausmaa, toisessa maailmansodassa kaatuneiden tässä lepäävien suomalaisten sotilaiden muistoksi, Suomen valtio”. Mahtava Vuoksi virtasi vuolaana, toisella rannalla näkyi taisteluista kuuluisa Vuosalmi. Martolan komentama Jr49:n tykistö ampui 6000 laukausta päivässä. 4.7. taistelut kiihtyivät kestäen viisi päivää. Sillanpää asemassa oli 6.7 Adolf Ernrothin rykmentti. 9.7. oli enää kirkonmäki suomalaisten hallussa, tappiot 3800 sotilasta. Monet heistä hukkuivat Vuokseen. Laguksen pataljoona tuli avuksi ja jääkäriprikaati. 7-30.7. kuoli 7000 suomalaista sotilasta. Vuoksi on tällä kohden 200 metrin levyinen, keskellä Vasikkasaari, jossa ihanat hiekkarannat.
KIVINIEMI JA SAKKOLA
Saavuimme sateiseen Kiviniemeen. Se kuuluu entiseen porsaista tunnettuun Sakkolaan. Hotelli Losevo käsitti useita rakennuksia. Se on valmistunut 1975. Moskovan olympialaisten aikaan täällä harjoittelivat melojat Vuoksen kuohuissa. Huone oli ankean tuntuinen, tilava, mutta kylmän nihkeä kosteudesta johtuen. Lämmitys ei toiminut. Lukkosysteemi oli arvoitus ja pelkäsin, etten saa sitä sisältä auki avaimella. Ruoka oli hyvää ja kauniisti katettu. Baarin puolella valssi sujui kuhmuraisella muovimatolla paksupohjaisissa kävelykengissä.
TAIPALEENJOKI
Aamulla piti muistaa ottaa mukaan matkalaisten viisumi ja tarkistaa hotellin leima. Matka jatkui Rautun kautta Taipaleenjoelle, koska Vuoksen pohjoispuolella oleva tie oli kuulemma katkaistu isoilla putkilla. Taipale kesti talvisodan päivinä, vaikka tappiot olivat suuret. Ei saanut toveri Stalin syntymäpäivälahjakseen Suomea, eikä puna-armeija marssinut 12 päivässä Helsinkiin kuten Moskovassa oli päätetty. Puna-armeija ei koko talvisodan aikana pystynyt ylittämään jokea. Mukanamme oli monia Taipaleen sotaorpoja. Sotamuistomerkki on pystytetty 12.8.1996 Vuoksen pohjoispuolelle.
Kenttähautausmaahan on haudattu 126 tuntemattomaksi jäänyttä talvisodan sankarivainajaa. Siltaa ei ole. Etelän puolella Taipaleenjokea rantaan menevä tie oli katkaistu isolla umpiportilla. Taipale oli koitua meille matkalaisille hankalaksi. Bussimme upposi kosteaan, hienoon hiekkaan yhä syvemmälle, mitä enemmän kuljettaja yritti. Kannoimme joukolla kiviä ja isoja männynoksia pyörien taakse, mutta kuopat pyörien alla vain syvenivät. Onneksi läheisen talon pihalla näkyi iso maastokuorma-auto. Jarmo lähti hakemaan apua, mutta paikalla oli vain nuoria, jotka antoivat luvan auton käyttöön. He eivät osanneet ajaa kuormuria. Orvot eivät jääneet neuvottomiksi. Mukanamme oli kuorma-auton ajotaidon omaava Tapio. Moottorisahalla puita nurin ja yhteisvoimin naapurin avustamana pääsimme jatkamaan matkaa. Paikat pistettiin kuntoon ennen lähtöä.
LAATOKKA
Ajettuamme jonkin matkaa taaksepäin, käännyimme kapeaa kestopäällysteistä mäntymetsän reunustamaa tietä vasemmalle. Tie päättyi leveään parkkipaikkaan. Edessä oli henkeäsalpaava näky: mahtava, aava Laatokka, Karjalan meri. Vesi oli täälläkin huomattavasti normaalia alempana kuin keskimäärin. Ranta paljastui hienon hienona hiekkana laajalti molempiin suuntiin jatkuen vedenrajassa aaltojen kuvioimana pitkälle. Sää oli harmaa tihkusateinen, mutta oli hyvä hengittää. Kaukana taivaanrannassa näkyi pari saarta pienenä läikkänä. Taivas ja vesi yhtyivät horisontissa, uskomattoman laaja vesi. Vaikka kartasta kuinka näkee Laatokan suuruuden, sitä ei voi kuvitella ennen kun itse näkee. Olisi mahtavaa päästä joskus laivalla kulkemaan Laatokan laineilla. Hieno hiekka suorastaan houkutteli työntämään varpaat syvälle siihen ja heittäytyä raikkaisiin Laatokan aaltoihin. Tämä ranta on joskus ollut meidän. Ymmärrän, miltä tuntuu niistä, jotka lapsuutensa ovat viettäneet Laatokan rannalla ja joutuneet ne sodan jälkeen jättämään. Täällä halusimme ottaa ryhmäkuvan, ikuistaa sotaorvot Laatokan töyräällä ja myös rantahiekan edustalla. Jarmo keitti kahvit ja Anssi leikkasi pullat. Maukkaalta maistuivat antimet ympärillä luonnon syvä rauha.
METSÄPIRTTI
Pysähdyimme Metsäpirtin hautausmaalla. Aidatulla alueella on sankarivainajien muistokivi vuodelta 1995 ”He kaatuivat isänmaan puolesta 1918 ja 1939-1944” ja vuonna 1993 pystytetty kivi ”Kotipitäjän mullassa lepäävien vainajien muistoa kunnioittaen. Metsäpirtti-järjestöt”
RAUTU
Rautu on nykyisin melko tiiviisti rakennettu ja vauraan näköinen paikkakunta. Aukion reunamilla on useita nykyaikaisia myymälöitä. Tavaravalikoima on laaja. Entisen Raudun kirkon portaat ovat jäljellä. Suomalaiset räjäyttivät kirkon talvisodan alussa, venäläiset ovat rakentaneet sen tukevalle perustalle kulttuuritalon.
RAJAJOKI
Käännyimme Pietarin tielle. Se kulki asumattomien metsätaipaleiden halki. Anssi näytti vanhan Tarton rauhan rajan paikan. Käännyimme Valkeasaaresta vanhaa tietä Rajajoelle. Mainilan laukaukset vuonna 1939 oli ammuttu tässä lähellä. Pysähdyimme sillan jälkeen. Ylhäältä sillalta katsottuna Rajajoki näytti kapealta, rauhalliselta, pieneltä joelta. Se on kuitenkin ollut Suomen ja Neuvostoliiton raja Tarton rauhasta 1920 lähtien. Tämän joen isäni ylitti viimeisenä elinpäivänään Terijoen Tulokkaan kylän kohdalta syyskuussa 1941. Katselin veden virtausta kivikossa, valon heijastusta veden pinnasta ja rantapuiden varjoja tyynessä kohdassa. Se oli isäni Tuonelan virta.
TERIJOKI
Ajelimme pitkin Terijoen rantatietä. Valkoista hiekkarantaa riitti vielä, vaikka paljon hiekkaa on imetty valtavilla imureilla Pietarin padon rakentamiseen täytteeksi. Sieltä on otettu, mistä helpoiten on saatu, ympäristöasioista ei väliä. Pysähdyimme komean kunnostetun ortodoksikirkon kohdalla ja tutustuimme sen runsaaseen ikonikokoelmaan.
Historian kulkua kuvaa nykyisin autiona rappeutuva entinen upseerikerhon talo, jossa Otto Ville Kuusisen johtama Terijoen hallitus kokoontui. Myöhemmin talo oli kommunistisen puolueen aluekomitean talo ja pioneerileiripaikkana.
Taiteilija Ilja Repinin ateljeetalo oli nähtävyys ulkoapäinkin vaikka sisälle emme päässeet. Terijoen vanhat pitsihuvilat alkavat olla rapistuneet tai purettu, harvoja on kunnostettu. Sinne tänne nousee uusia ökyrikkaiden mahtipontisia hirsihuviloita. Hotellimme Pohjolan Rieviera oli valtava kompleksi. Tarvitsimme oppaan jo ravintolaan siirtyessä, Ravintolasaleja oli useita kahdessa kerroksessa. Viidennen kerroksen parvekkeelta oli upea näköala yli puidenlatvojen kauas Suomenlahdelle. Kaukana häämötti Kronstadt ja laivasatama.
Rantatietä jatkoimme aamulla kohti länttä. Vammelsuusta löytyivät kirkon rauniot ja Rakkauden kivi. Poissa oli kaunis patsas vain tarina uskollisesta rakkaudesta on jäljellä. Vammelsuusta Uudenkirkon tietä Viipuriin päin ajoimme Summan kautta. Kaunista Karjalan hiekkakangasta ja järvimaisemaa metsäisellä tiellä. Siellä täällä rumia venäläisiä taloja, aidattuja hoitamattomia pihoja. Pysähdyimme Summan bunkkerin luona. Isoon bunkkeriin oli mahtunut useita kymmeniä miehiä. Kun se on räjäytetty, katto on taittunut toisen osan päälle kuin piirakka. Veteraanien
laittama kuparinen muistolaatta on kadonnut parempaan talteen. Kylästä ei ole jäljellä mitään, alue on venäläisten sotilasalueena ja koulutus on keskitetty tänne.
SUMMA
Pysähdyimme Summan kenttähautausmaan kohdalle. Tien vieressä on taulu, jossa varoitetaan ammunnoista ja kielletään alueella liikkuminen. Ammuntoja ei kuulunut, joten jatkoimme jalkaisin kapeaa tietä pari sataa metriä. Ankara venäläinen hyttyslaivue hyökkäsi kimppuumme. Suomen valtio on pystyttänyt muistokiven 204 Summan alueelta ja Länsi-Kannakselta löydetyn tuntemattomaksi jääneen talvisodan sankarivainajan muistoksi. Itse hautausmaa on ruohon peittämä kivipatsain ja rautaketjuin rajattu alue vieressä. Matkalta keräsimme Kannaksen kieloja, joista kokosimme kauniin kimpun. Puheenjohtaja Lea Heino laski sen muistokiven viereen ja vietimme hiljaisen hetken Summan ja lähi alueen taisteluissa kaatuneiden sekä isiemme muistoksi.
VIIPURI
Viipuriin saavuttua saimme opastusta asiantuntija kuljettajaltamme. Hauskoja tarinoita taloista ja suomalaisesta elämästä 30-luvulla. Kauniit talot ovat rapistuneet, kun kukaan ei ole huolehtinut kunnossapidosta. Viipurin linna seisoi jykevänä paikallaan, mutta siellä emme poikenneet. Mukana oli paljasjalkaisia viipurilaisia, Naistensairaalassa syntyneitä, ainakin Kyllikki. Lounas ravintola Labyrinthissä oli maukas ja ravintola viihtyisä. Tori oli vilkas ja kaikenlaista tavaraa paljon myynnissä. Pellavaliinat ja kristallit vaihtoivat omistajaa. Torinseutu oli siistitty, eikä ongelmia ollut kellään. Tosin olimme ryhtyneet hyviin varotoimiin ja liikuimme suurissa ryhmissä, eikä kellään ollut mukana näkyvissä houkuttelevaa tavaraa.
Kotimatkalla saimme Anssilta selventävää tietoa Neuvostoliiton vaatimista sotakorvauksista. Vaatimukset vain kasvoivat edelleen neuvotteluissa. Sitkeästi aikanaan kaikki maksettiin. Rajan yli päästyä kaikki olivat helpottuneita. Vaikka hävisimme sodan, voitimme rauhan.