Matkakertomus
Itä-Karjala
Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry
Anneli Matilainen
Ristiniementie 4 V 41
02320 Espoo
puh.09-813753
SOTAORVOT ITÄ – KARJALAN TAISTELUPAIKOILLA
1.8.2003
LÄHTÖ
Elokuun ensimmäinen aamu osoittaa heinäkuun helteen jatkuvan. Merellä saaret leijuvat punertavassa usvassa. Rautatientorille kerääntyy Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n 31 jäsentä Vihdin Liikenteen ilmastoituun bussiin. Matkamme kohti seutuja, jossa isämme aikanaan kaatuivat ja jonne osa on haudattukin, on alkamassa. Mainiona oppaana tällä matkallamme ajasta ja paikasta toiseen toimii everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa ja erinomaisesta kuljetuksesta, jota riittää 2100 km kaikentasoisilla teillä huolehtii Jarmo Lahdenpää. Bussissa saamme kartat, aikataulun, osanottajaluettelot. Tilaa on reilusti, joten jokainen löytää sopivan paikan. Ajamme Loviisan kautta ja saamme kuulla mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen 300 vuoden aikana itärajamme tuntumissa. Kiteellä lounastamme ja täytämme maahantulopaperit. Täällä kokoontuivat myös Jatkosodan joukot. Tältä kohtaa avautuu upea vaaramaisema Kiteeltä kohti Värtsilää!! Sittenpä ollaankin tullissa. Suomen tulli katsoo passit kopissaan. Kellot siirretään tunnilla eteenpäin Venäjän aikaan. Venäjän puolella on jono. Kamppeet autosta tulliin. Passit tarkastetaan aakkosjärjestyksessä, tietokone tekee tunnistuksen ja leima passiin. Aika näpsä toimitus. Kollit koneen läpi ja kolme leimaa tulliselvitykseen.. Tullissa menee noin puolitoista tuntia. Sitten ajetaan Markettiin, josta saa juomia joka lähtöön, myöskin hampaanpesuvesiä. Vesi onkin matkan aikana kaikkein tarpeellisin. Vedestä oli kuulemma pula Jatkosodan hyökkäysvaiheessakin, koska silloin oli kuuma kesä.
Klo 17.25 lähdetään kohti Sortavalaa. Tie on lähes yhtä hyvä kuin Suomessa. Se on suomalaisten rakentamaa Rytyn kylään asti. Sen jälkeen ajetaan enemmän ryttyistä ja kuoppaista uomaa. Heinät on täällä korjattu isoihin kasoihin, pitäisikö noita kutsua aumoiksi ? Kolhoosin paimen ohjailee lehmiään. Ne kolhoosit, jotka työläiset itse ovat ostaneet pärjäävät aika hyvin, koska kaikki tekevät työtä. Sortavalassa yövytään.
2.8.2003
SORTAVALA
Ajamme aamulla pikakierroksen Sortavalassa. Anna-Leena vie kynttilän välirauhan aikana tänne siirretyn isänsä haudalle, ensimmäisen kerran elämässään. Onnellisia me, joilla on edes isän hauta, jolla vierailla. Katsastetaan laululava, seminaarit, Laatokan upea ranta, josta laivat lähtevät Valamoon. Torilla käydään ostamassa kukkia, laskettavaksi muistomerkeille. Mummoilla on hyviä mustikoita ja muuta luonnonantimia kaupan. Sitten jatketaan kohti Äänislinnaa.
Suomalaisten hyökkäys kesällä 1941 liittyi saksalaisten operaatio ”Barbarossaan”. Iskulla Laatokan rantaan ja Itä-Karjalaan haluttiin puolustuslinjat kauas itään suurten järvien taakse, jolloin linjat lyhenisivät ja venäläiset saataisiin jaettua kahtia Laatokan molemmin puolin. Kansalle Kannas oli tärkeämpi ja Mannerheimin hengen nostattamiseksi esittämä ”miekantuppikäsky” ymmärrettiin poliittiseksi, mutta sanottu, mikä sanottu. Sen kanssa oli Elettävä.
LÄSKELÄ
Leppäsyrjä oli Talvisodan demarkaatiolinja. Sitten olemme Läskelässä. Pysähdymme Jänisjoen voimalalle ja siis Läskelän sillalle. ”Tuntemattomassa sotilaassa” on kuvattu hyökkäys sillalle ja sen valtaus. Sota-aikana täällä oli suomalaisten rakentama Läskelän kenttä täydennyspaikkana. Ohitamme Kerisyrjän vaaran ja kylän ja poikkeamme Uuksuun päin. Uuksun rata kulkee syvässä rotkossa, jossa se oli turvassa tulitukselta.
KOIRIOJA
Sururisti Koiriojalla Lemetin tienhaarassa. Suomen ja Venäjän valtiot ovat yhdessä pystyttäneet petroskoilaisen taiteilija Leo Lankisen tekemän suurikokoisen muistomerkin, jossa molempien maiden äidit itkevät ristiä vasten toisiaan syleillen. Vain ristissä, alun perin Jeesuksessa, on anteeksianto ja rakkaus voittaa, jos tahdomme. Takakivessä on tämä teksti. Teosten välissä oli piispa Jukka Malmivaaran komentokorsu. Vihollinen oli tien toisella puolella. Heitä kuoli 30 000, suomalaisia 5 000 miestä Talvisodassa taisteluissa tällä paikalla. Paljastusjuhla oli v. 2000. Pääministeri Lipponen oli paikalla. Suomalaisia oli bussillinen, venäläisiä 16 bussia. Oli suuri surujuhla. Pidämme kukkienlaskutilaisuuden.
RUHTINAANMÄKI
Tämän pitemmälle eivät venäläiset Talvisodassa päässeet. Tämä tie on yhtä mahamäkeä ja kranaatin kuopasta toiseen jysähtämistä, mutta kun Kollaa kesti, tuntuivat orpojen mahatkin kestävän. Alamme lähestyä Kollaata. Anssi kertoo taustoja, jotka Erkki Palolampi julkaisi tuoreeltaan Välirauhan aikana kirjassaan ”Kollaa kestää”. JR 34 miehitti Kollaanjoen aseman (JR 36:lta) 5.12.1939. Venäläiset koettivat murtaa, mutta torjunta kesti. Eversti Juutilainen, ”Marokon Kauhu” piti isällistä huolta ”mukuloistaan”, kuten hän miehiään nimitti. Tähän
venäläiset pysäytettiin. Uudet divisioonat yrittivät murtaa, mutta turhaan. Pakkasta oli –30 astetta. Helmikuulla Kollaa rauhoittui. Menetykset olivat kuitenkin olleet raskaat.
KOLLAANJOKI
Olemme Kollaanjoella, joka on paremminkin puro. Täällä on suomalaisten kenttähautausmaa. Laskemme yhdessä kukat ja isänsä täällä menettäneet Anja, Terttu, Pertti ja Veikko omansa. Hetki on vaikuttava. Jonkun matkan päässä on venäläisten kenttähautausmaa ja jyväskyläläisen kivialan yrittäjän, jonka isä kaatui Kollaalla, pystyttämä kivipaasi ”Kollaa kestää”, joka on katkennut. Aikaisemmin täällä oli puinen n. 20 m korkea Kollaan Risti, mutta se katosi 1960-luvulla.
Kaikkialla on suota, Kollaanjoki on ensimmäinen vähänkin korkeampi paikka. Näitä soiden keskellä olevia nyppylöitä lienevät sotien muutkin kovat taistelupaikat, muutamakin metri ylöspäin antaa paremman aseman tulittaa alas. Vasemmalle lähtee Kotajärven tie, jonne jonkun isä lähti viimeiselle matkalleen. Tuosta lähtee tie Hautavaaraan, Aira Samulinin kotipaikkaan. Korvessa ollaan, mutta tämä on ollut omaa maata. Nyt sitten ollaan vieraalla maalla.
KUTISHMAN KYLÄ
Näillä main Karjalan Armeija jatkoi hyökkäystä itään. Kutishma on harmaa kylä. Kanttarellikauppias heristää nyrkkiä, mutta kuvan otan kylästä. Minulle tämä paikka on tärkeä. Pyhäjärvellä oli venäläisten motti ja Ässä eli JR 26 taisteli Kutishmasta 14.9.41. Villavaaraan 21.9.41, menettäen pataljoonan verran miehiä. Näissä taisteluissa kaatui myös minun isäni. Venäläisillä oli käsky taistella viimeiseen mieheen. 25 km valtaamiseen kului 2 viikkoa. JR 25 ”Piikki” hyökkäsi Markkilaan. Villavaaran taisteluissa kuoli 1700 venäläistä. Lisäksi saatiin vankeja ja sotakalustoa, ehkä se 6” tykkikin, jolla isäni ammuttiin. Tällä kohtaa minulle tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta.
Minun sotani on loppu. Kun Anssi selostaa, kuinka Ässä taas kärkeen….Tunnen helpotusta, ettei isäni enää tarvinnut kestää näitä kärsimyksiä syksyisessä suossa tarpoen, vieden viestiä koko ajan tulituksen alla. Talvisodassa vaikeasti haavoittunut mies, joka oli karannut sotasairaalasta kesken hoidon elämään vastasolmittua avioliittoa ja perhe-elämää. Minä olin menettänyt isän ja Suomi sotilaan, mutta osansa hän oli jo tehnyt. Annanko kuolleen lopultakin kuolla? Ikävä ei varmaan koskaan mene pois ja Hietaniemeen on asiaa yhtä paljon kuin ennenkin, koska minulle isä on ollut tähänkin asti hautakivi, muutahan en muista. Kiitollisuus vapaasta maasta säilyy aina. Mutta saan rauhan sisälleni. Jotain vastaavaa tapahtuu varmaan muillekin matkakumppaneille. Me elämme jokainen hyvin vahvoja tunteita näiden viiden vuorokauden aikana. Siksi me olemme tälle matkalle lähteneetkin.
VIITANA
Viitanassa Ässä oli ajanut venäläiset mottiin Kirian silloille ja Piikki tunkeutunut venäläisten selustaan. 30.9.1941 Ässä oli avannut tie Kirian silloille ja 1.10.1941 Petroskoi oli vallattu, mutta kumpikaan rykmentti ei päässyt Petroskoihin, vaan hyökkäys jatkui kohti pohjoista. Me sen sijaan lähestymme Petroskoita ja ohitammeSuolusmäen, jonka päältä ”Tuntematon sotilas” katsoi Äänislinnaa. Samaan mäkeen pääsivät myös Talvelan joukot 1919.
PETROSKOI
Tulemme 300-vuotisjuhlien takia siistittyyn Petroskoihin . Pääkatu on siisti, ainakin kolme alinta kerrosta on rapattu ja maalattu ja se siistii sementtitiiliarkkitehtuuriakin! Vielä löytyy Kanadan-suomalaisten rakentamia puutaloja. Hotelli Pohjolan rakennus on hieno. Karjalan Armeijan esikunta oli siellä. Täällä seisoo Leninin patsas paikallaan. Kirovin aukiolla on Draamateatteri. Humalaisia merimiehiä kuljeksii, on poniratsastusta. Keskustan puistot ovat siistejä. Siinä seisoo Otto Ville Kuusinen – Äänisen kalastajien suojeluspyhimys. Avioliittopalatsin ohitamme. Asukkaita Petroskoissa on 300 000, Karjalassa 900 000. Kun keskusta on siisti ja nurmet leikattu, laitamilla ruohot rehottavat.
KOOSALMI
Tulemme Koosalmelle. Toisella puolella Uksjärvi, toisella puolella Kentjärvi. Välissä Vienan lyhyin joki. Uksjärven takana on Jeltsinin mökki, jossa Presidentti Ahtisaarikin vieraili. Tulemme Motelli Kalevalaan. Anssi pelottelee, että majapaikat huononee, kuuluu Venäjän eksotiikkaan. Perillä on korkea rauta-aita, lukittu portti ja vartija susikoiran ja pennun kanssa, korkea hotelli, korkeatasoisin koko matkalla, vaikka ei täälläkään kaikki toimi, mutta vesi on ihanan kylmää!!! Ruoka on syötävää ja Arja tarjoaa syntymäpäivänsä kunniaksi kaikille yhdet ja tietenkin kiitämme laululla. Iltaa istutaan Uksjärven rantakalliolla tarinoiden ja katsellaan auringonlaskua järven taakse. Kaunista ja niin rauhaisaa.
3.8.03
Aamutuimaan Anssi kertoilee faktat Karjalan Tasavallan ajalta: sotakuukausipalkka oli 800 mk, vaimolle 600 mk + lapsesta 200 mk. Mies sai päivärahan. Kaatuneiden omaiset ja invalidit saivat saman siihen asti, kunnes oli määrätty huoltoeläke, joka oli tapauskohtainen. Karhumäessä, Aunuksessa ja Äänislinnassa oli Alkot. Viina pelattiin kortilla. Voittaja joi ja muut katselivat. Viisi tupakkaa / sotilas, kortilla ja raminalla jaettiin nekin.
Pysähdymme Pietari Suuren Kylpylään, jossa on kolme rautapitoista terveyslähdettä, eri laimennoksin. Rohkeat maistavat. Paikalla on myös museo ja kirkko, jotka kaikki ovat vielä näin aikaisin aamulla suljettuina. Tästä lähdemme sitten kohti Juustjärveä. Petroskoin valtaus ei juuri suomalaisia aikoinaan kohahduttanut, Karjalan Kannas oli tärkeämpi. Rintaman vetäminen tänne asti oli tärkeä sotilaallisesti, ei Petroskoi sinänsä. Jännite joukoissa kasvoi. JR 35 kärsi yhden pataljoonan tappiot. Lepoa oli luvattu, jermut uskoivat, pettyivät ja hammasta purren lähdettiin kohti pohjoista. Saksalaiset väittivät pääsevänsä kohta Moskovaan. Venäläisillä ei ollut suuria joukkoja pohjoisessa, koska siellä ei ollut teitä eikä siis huoltoa. Paalun prikaati lähti Äänisen rantoja Kontupohjan suuntaan, Viljasen prikaati Juustjärven suuntaan, 8. divisioona pohjoisessa Semsjärvelle, jonka jälkeen isku Karhumäkeen. 50 km todellista tuskien taivalta. Huolto jäi jälkeen, ei ollut telttoja ja reservit vähissä. Pärmin Musta Nuoli (vankien vapaaehtoinen pataljoona) saatiin vahvistukseksi. Viljasen JR 45 lähti kurjissa oloissa länteen Käppäselkään tehtävänä katkaista Muurmanskin rata ja teki 40 km kapulatietä keskelle korpea soiden yli räntäsateessa ilman koneita, huolto ei juuri pysynyt mukana. Rykmentti onnistui täten yllättämään venäläiset ja avaamaan tien etelästä tuleville joukoille.
KOIKARI
Olemme Koikarissa, jossa Ässillä oli kovat paikat. 11.10.1941 Ässät työntyvät Suunujoen Hirvaskoskelle, jossa pioneerien korjattua yöllä räjäytetyn sillan pääsivät loputkin yli. Maisemat ovat kauniita. Hirvaan kentällä pidämme taukoa. Tämä oli suomalaisten lentotukikohta, mutta nyt ei ole mitään toimintaa. Kentällä katsastamme kuivaa karjalaista kangaskasvistoa. On kissankäpälää ja ketoneilikkaa. Kyläkaupasta saamme ostetuksi vettä.
Pyhäniemen ihaniin maisemiin hyökkäsi JR 25, JR 45 koukkasi Päljärven pohjoispuolelle. Suomalainen loikkarikenraali Valli johti venäläistä divisioonaa, joka oli miinoittanut maaston hankalaksi hyökkääjille. Elmusjärven Ässä valtasi kärsittyään pahoja miestappioita. Puolivälin kylässä on enää vain palaneita taloja ja katottomia aittoja.
Juustjärvellä Viljasen Piikki pääsi venäläisten selustaan ja valloitti tien. Ässäkin täällä motitti ja sai siitä kalustoa, mutta menetti maskottinsa huuhkajanpojat Tiltun ja Molon, joita oli Kannakselta asti mukana kuljetettu! Muuten kylästä tuli sodanaikainen huoltokeskus, josta lomalaiset lähtivät Suojärvelle autoilla ja sitten junaan.
Nyt tämä on kuoleva kylä, 12 ihmistä, 6 lehmää, 7 talossa asujia talvellakin. Kesällä lapset tulevat lomilleen. Talot näyttävät hatarilta, mutta ovat kuitenkin talvisin lämpimiä, kun lumi melkein peittää ne ja halkopinoja on riittämiin. Pankkiauto käy kerran kuussa. Kauppa-auto kerran viikossa. Mustikoita ja karpaloita poimitaan ja myydään, mutta välittäjä maksaa huonon hinnan täälläkin poimijalle. Paidaton pappa lupaa viedä meidät syksyllä karpaloon, suomeksi juttelemme. Toinenkin pappa tulee paikalle. Hän on 80 vuotta. 6 vuotta ovat käyneet suomalaista koulua, seitsemäs on ollut venäjän kielinen. Suomea osaavat vielä lukea. Sodassa ovat olleet kumpikin. Tällä välin muut orvot ovat käyneet kylän toisessa päässä jonkun mummon mökissä, jossa on ikoninurkka, pitsiverhot ja jalaton mies. Otamme ryhmäkuvan.
JR 35 koukkasi Mäntyselkään, sai selkäänsä vettä ja räntää. Piikki ja Ässät etenivät Torasjärven kautta Semsjärven pohjoispuolitse Kumsaan, jossa kerta kaikkiaan yllättivät venäläiset. Pärmin miehet löysivät vodkavaraston ja seurasi turhia tappioita. Nyt Kumsassa on 10 savua. Kontiovaaran kylä on autioitunut heinäpelloksi, mutta sinne Tuula juoksee isänsä kaatumapaikalle, on löytynyt taas eräs määränpää. Täältä jatkui hyökkäys Plakkovaaraan, Ahvenjärvelle ja Tsopinaan, mutta JR 25 kärsi sitä ennen huomattavat tappiot. Tsopinassa on Kanadan ja USA:n siirtolaisten taloja, mutta nyt pihat ovat täynnä autonraatoja. Padukin metsäasema vallattiin ja lopulta päästiin hyökkäämään Karhumäkeen. Laguksen jääkärit aloittivat hyytävässä pakkasessa hyökkäyksen, JR 25 ja JR 26 seurasivat. Katutaistelut alkoivat 5.12.1941 ja 8.12. koko Karhumäki oli puhdas ja Ässätkin siellä.
MUURMANNIN TIE
Pyörimme aivan tolkuttomassa risteyksessä uudella Muurmannin tiellä. Karhumäen keskustan läpi ajettaessa näemme Stalinin Hotellin. Se on karmea betonikolossi, jota rakennettiin vuosi vain sitä varten, että hän vietti siellä yhden yön käydessään katsastamassa Poventsan kanavaa. Rakennettiin niitä matkapalatseja Katariina Suurellekin, mutta ne sentään ovat kauniita. Tällä rakennuksella ei näyttänyt olevan mitään funktiota, ellei se ole Stalin monumentti.
Poventsan kanavan laitamat kätkevät 100 000 rakentajan luut. Kanava on nyt hieman eri paikassa. Sen pudotus on 29 metriä ja sulkuja on 7. Venäläiset räjäyttivät sulun 8.12.1941, jolloin panssarivaunuja upposi jäihin. Ohitamme Tapponiemen, jossa tammikuussa 1942 oli kovat taistelut Mauno Koivistolla ja JR 35:llä. Samoin jää taakse Marskinniemi, jossa Mannerheim pitkänä miehenä oli saada piiskan osuman päähänsä. Kanavan laidalla näkyy uusi tsasouna, jossa vierailemme. Sytytän 5 ruplalla kynttilän esi-isiemme muistolle.
PIRUNSAARI
Ajamme sululle N:o 7, josta kävelemme ponttonisiltaa Pirunsaarelle. Laguksen jääkärit sen valtasivat 1942 ja JR 35 tuli asemiin myöhemmin. Taisteluhautoja ja korsunpohjia on vielä hiekkaisessa maastossa. Keskellä kanavaa ollut saari olisi venäläisten hallussa tehnyt toisen rannan suomalaisille kuumat paikat. Ei siellä ole häävi ollut kenenkään olla, mutta seuraava pysähdyspaikka – Sandarmoh - saa kylmät väreet kaikille helteestä huolimatta. Olemme kuivalla mäntykankaalla, jossa on toistatuhatta neliönmuotoista n.2x2 m kokoista painannetta. Stalinin 1937 puhdistuksissa teloittamat ihmiset ovat kaivaneet kuoppansa, johon heidät on teloitettu. 4-5 vainajaa samaan kuoppaan. Runsas 10 000 uhria on siellä saanut viimeisen leposijansa, heistä suomalaisia 1150. Paikalle on pystytetty kappeli, jonka sisällä on luettelo teloitetuista. Sinne tänne männikköön on pystytetty puisia ristejä, luterilaisia ja ortodoksisia, nimin varustettuina, paikka ei välttämättä ole oikea. Alueen toisessa päässä on puolalaisten ja slovakkien iso risti. Tunnelmaa on vaikea kuvata, sanat eivät riitä. Paljon on ihmisiä tapettu eri järjestelmien takia!!
KARHUMÄKI
Yöpuulle lähdemme Karhumäkeen Hotelli Onezkajaan, kolmen sirpin hotelliin. Toiveena on, että porukalle löytyisi yksi toimiva vessa ja suihku. Onneksi on Savetteja! Vessan luullaan toimivan, mutta kyllä se vielä tapansa näyttää ja antaa oppitunnin miten uimurit on aseteltava jokaisen käytön jälkeen. Vettä tulvii ylikin, mutta lattia pestään vessapapereilla ja me tytöt nauretaan, jotta hotelli tärisee. Naurettaisiinko***** hotellissa teloituspaikalla käynnin jälkeen? Illallinen on samaa tasoa ja sitten lähdetään porukalla kävelemään Äänisen rantaan. Kuka kastaa varpaansa, kuka pesee kätensä, kuka kasvonsa. Rannalla on illan hämärtyessä väkeä uimassa ja vapaa-ajan vietossa, kunnossa jos toisessa. Ilma on hiukan viilentynyt. Saattojoukkojakin saadaan ja Lea laskee vahvuuden joka kadunkulmassa ja vielä hotellin edessä. Iltaelämää on nähty. Joittenkin huoneitten lukot ovat tällä välin menneet rikki, joten niihin mennään sorkkaraudoin ja sahoin ja vaihdetaan huonetta loppuyöksi.
4.8.03
Everstin käskystä jätämme tämän Karjalan ”kauneimman” hotellin ja uskomatonta, mutta nyt SATAA!. Kiertelemme vielä Karhumäkeä, näemme vihreätornisen aseman sotaa edeltävältä ajalta. Sariolan Tivoli oli jossain tässä joen rannalla.
Poikkeamme Kivatsun putouksille. Alue on luonnonsuojelupaikka ja pääsy maksaa parikymmentä ruplaa. Sataa kaatamalla, mutta paikka on mahtava ja täällä ainakin minä tarvitsen kumisaappaani, sadetakkini ja vaellussauvani. Kivet ovat liukkaita ja aina komeampia kuvia saisin, jos uskaltaisin kavuta tuon ison järkäleen yli, mutta ei minun polvellani. Keväällä ja sateisena aikana kuohut ovat varmaan mahtavat. Täältä Laguksen jääkäritkin hyökkäsivät kohti Karhumäkeä... Matrossa - Tämä on merimiesten kylä. Lehmät makaavat keskellä tietä ja sen vierillä kuin Intiassa. Selviä luomulehmiä, syövät muovipusseja ja paperinpaloja heinien lisäksi. Kahvit saamme juoda kuivana, sitten alkaa taas kaatosade. Ohitamme Prääsäjärven, joka on kaunis sateessakin. Vettä olisi tiellä nilkkoihin asti.
Täällä suomalaiset pyörivät myös 1918-20 Suur-Suomi mietteissä.. Neuvostoliitto vastusti jyrkästi Karjalan liittämistä Suomeen, vaikka puhuikin kansojen autonomiasta. Maaliskuussa 1918 Mannerheim hyväksyi suunnitelman Aunuksen-Uhtuan-Muurmannin radan katkaisemiseksi. Suomi oli siis de facto sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Repolan miehitti suomalainen sotaväki. Tammikuun 14 p:nä vallattiin Porajärvi, Aunus 24.4. Etelässä Sihvo hyökkäsi Lotinanpellossa bolsevikejä vastaan ja valloitti Tuulosjoen. Talvela hyökkäsi Petroskoihin, mutta lyötiin jo Suokumaassa. Bolsevikit nousivat maihin Vitelessä, jolloin kaikki suomalaiset vetäytyivät. Englantilaislaivaston hyökkäys Kronstadtia ja Leningradia vastaan kuivui kokoon ja Koltsak sanoi, että jos tsaarinvalta palautetaan, Suomi liitetään Venäjään. 1920 loppuivat Länsivaltojen hyökkäykset Neuvostoliittoa vastaan ja Tarton rauha lopetti julistamattoman sotatilan.
Aurinko näyttäytyy jälleen! Vaihteleva ja oikukas sää tänään. Myös maastossa suo ja hiekkakangas vuorottelevat. 20 km tietyötä edessä ja suolla ollaan taas. Ukkonen jyrisee ja kello on 13.50. Syvärille on matkaa vielä 80-90 km ja Aunuksen kautta Pitkärantaan 197 km, joten päivän reissu on puolessa. Oikealle jää Nurmoila, jossa oli sodan aikana lentotukikohta ja kirjailija Olavi Paavolainen tk-miehenä kirjoitteli ”Synkkää yksinpuhelua ”.
SYVÄRIN LUOSTARI
Syvärin Luostari on seuraava kohteemme. V. 1506 munkki Aleksanteri Valamon luostarista meni Pitkäjärven rannalle mietiskelemään ja sinne syntyi luostari, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1923. Silloin se muuttui vankilaksi, invalidien ja tarttuvia tauteja sairastavien hoitopaikaksi, eristyslaitokseksi ja nuorisovankilaksi. Suomalaisten aikana siellä toimi V divisioonan huoltokeskus, pesula, keittiö ja ruokala. Vuonna 1991 se muutettiin taas luostariksi. Täältä käännymme takaisin päin.
AUNUS
Ohitamme erittäin kauniin karjalaiskylän – Kuujärven - ja tulemme Aunuksen lakeuksille, jotka tuottaisivat kaiken ruuan koko alueelle, mutta Hrustsev pakotti kasvattamaan maissia, ja pellot myrkyttyivät niin, ettei siellä enää kasva kuin heinä ja peruna. Kolhoosit ovat tyhjiä, kaikki jää korjaamatta, kun rahat loppuvat. Hiljaa virtaa joki tasangon halki, talot pitkin rantoja, päädyt joelle päin. Romanttisen ankea näkymä. Koko kaupunki on saman uneliaan tunnelman vallassa. Työntekijöitä täällä tarvittaisiin. Vanhoista ei ole, ja nuoret ovat menneet menojaan. Karja on vapaana, lähtevät aamulypsyn jälkeen omille teilleen ja tulevat illalla lypsettäviksi. Lopulta näkyy yksi viljapelto – kauraa loputtoman mökkimeren keskellä.
TUULOS
Niinpä siirrymme Syväriltä ja Lotinanpellon tuntumista kesään 1944. Oli suunnitelma, jonka mukaan PSS-ovi avautuisi sitä mukaa, kun Kannakselta peräännyttäisiin. Suomalainen pataljoona ei kestänyt venäläistä divisioonaa ja pakokauhu valtasi joukot, jotka saatiin kyllä pysähtymään puolustukseen, mutta venäläiset hyökkäsivät suomalaisten selustaan Tuuloksessa.
Olemme Tuulosjoella. Syyskuussa 1941 suomalaiset hyökkäsivät ja ampuivat sellaisen tykkitulen, että sen ryske sokaisi venäläiset. Suomalaiset eivät koskaan olleet ampuneet niin paljon. Tästä motista saatiin 1200 venäläistä vankia. ja siitä sitten edettiin koko ajan tapellen Lotinanpeltoon, jossa pysyttiin kesään –44 asti. Tosi hyökkäyksen tullessa ei ollut enää reservejä ja 6” tykki on syömähevonen 20 km matkalle.
Tuuloksen kenttähautausmaalla on 57 vainajaa, suurin osa tunnistettuja. Laskemme kukkia ja Saara polttaa hetken tuohusta, pidämme hiljaisen hetken. Aunuslaisia mummoja tulee juttelemaan kanssamme, saavat vähän puhua suomea.
VITELE
Vitele pikkukylä, saha, satamakin, jossa oli ajateltu uida, mutta rantaan emme pääse palo-ojien takia. Upeaa hienoa hiekkaa koko ranta. Vesi on matalalla. Ympärillä mahtavat jäkäläkankaat! Rajakontu oli vanha rajamme. Otamme ryhmäkuvan, Suomi – CCCP.
Käymme Talvelan 1919 retken kaatuneiden haudalla. 1929 Talvela laitatti tämän omin varoin. Kaatuneissa oli nuoria miehiä ympäri Suomea. Nythän ollaankin entisessä kotimaassa. Tuntuu hurjalta miten paljon maatamme on menetetty ja miten kaukana nykyiset rajat ovat siitä, mihin suomalaiset joukot joutuivat perääntymään. Alueen rakennukset alkavat muistuttaa suomalaisia taloja, mutta paljon on luurankoja täälläkin.
PITKÄRANTA
Pusun piippu näkyy ja olemme Pitkärannassa. Kaikki ovat väsyneitä ja jalatkin turvoksissa. 500 km päivässä näitä teitä, vaikka osin olemmekin ajaneet uutta tietä, pitäneet taukoja ja ilma ollut viileämpi, kun on sadellut, on tehnyt tehtävänsä. Magasinista vettä, jotain syömistä ja sänkyyn.
Aamiainen ja lähtö. Pikkuruplat annetaan tytöntypykälle, joka pitää ovea auki, eikä pyydä mitään. Mietiskelemme valtakuntamme rajoja ja tappioiden syitä. Olemme jälleen Läskelässä ja ihailemme kauniita Laatokan rantoja. Ahinkoskella pidämme tauon. Upea koski, josta vesi pulppuaa kuin suihkulähteestä, monena uomana. Tien vierellä on mummoja vadelmaämpäreiden kanssa. Muiden jahkaillessa, Jarmo ostaa 2 ämpäriä ja joku muu loput. Mummot ovat iloisia, kun saavat yhteensä 90 €. Se on ruplina paljon ja he ehtivät vielä uudestaan marjaan. Tulliselvityksiä täytetään. Auto saa juotavaa, onhan taivalta tehty melkoisesti.
RAJAN YLI SUOMEEN
Tullista selvittyämme laulamme Maamme-laulun. Anssi selvittää meille sotakorvausasiat. Vaatimukset olivat ankarat. Suomi osoitti halua ja vaikka kykyä puuttui, saatiin sen verran helpotusta, että selvittiin. Samalla meille kehittyi sopiva metalliteollisuus, joka antoi vankan pohjan maamme siirtymiselle maataloudesta teolliseen tuotantoon. YYA- sopimus vielä alensi loppusummaa, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Sotakorvaukset oli maksettu 2.10.1952.
Suomessa meillä vielä vilja lainehtii pelloilla, talot eivät rönötä, miten sattuu ja tie on sileä kuin neidon poski. Helteessä lähdettiin ja sateessa palataan. noin puolet meistä on päässyt isänsä kaatumispaikalle tai lähelle sitä. On muisteltu kaatuneita, kadonneita ja Venäjän puolelle haudattuja kukin ja kynttilöin. Monin tavoin on purettu sodan meihin jättämiä, usein hyvin piilossa ja tarkoin kätkettynä olleita arpia, jotka iän mukana ovat kaivautuneet esiin. Koimme voimakkaita tunteita, iloa ja surua. Anssin asialliset selostukset ja taustatiedot lisäävät ymmärrystämme asioiden oikeista suhteista. Oma menetys tuntuu sijoittuvan paremmin sodissa kaatuneiden tuhansien miljoonien ihmisten joukkoon oikealle paikalle. Muistojen vaalimista tämä kokemus ei vähennä, eikä suru himmene, Mutta nyt tuntuu selkeämmältä. Kuten isämme eivät täällä kaatuneet turhaan, emme mekään ole heitä turhaan surreet.
Kaikki kunnia heidän muistolleen.
Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry
Anneli Matilainen
Ristiniementie 4 V 41
02320 Espoo
puh.09-813753
SOTAORVOT ITÄ – KARJALAN TAISTELUPAIKOILLA
1.8.2003
LÄHTÖ
Elokuun ensimmäinen aamu osoittaa heinäkuun helteen jatkuvan. Merellä saaret leijuvat punertavassa usvassa. Rautatientorille kerääntyy Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n 31 jäsentä Vihdin Liikenteen ilmastoituun bussiin. Matkamme kohti seutuja, jossa isämme aikanaan kaatuivat ja jonne osa on haudattukin, on alkamassa. Mainiona oppaana tällä matkallamme ajasta ja paikasta toiseen toimii everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa ja erinomaisesta kuljetuksesta, jota riittää 2100 km kaikentasoisilla teillä huolehtii Jarmo Lahdenpää. Bussissa saamme kartat, aikataulun, osanottajaluettelot. Tilaa on reilusti, joten jokainen löytää sopivan paikan. Ajamme Loviisan kautta ja saamme kuulla mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen 300 vuoden aikana itärajamme tuntumissa. Kiteellä lounastamme ja täytämme maahantulopaperit. Täällä kokoontuivat myös Jatkosodan joukot. Tältä kohtaa avautuu upea vaaramaisema Kiteeltä kohti Värtsilää!! Sittenpä ollaankin tullissa. Suomen tulli katsoo passit kopissaan. Kellot siirretään tunnilla eteenpäin Venäjän aikaan. Venäjän puolella on jono. Kamppeet autosta tulliin. Passit tarkastetaan aakkosjärjestyksessä, tietokone tekee tunnistuksen ja leima passiin. Aika näpsä toimitus. Kollit koneen läpi ja kolme leimaa tulliselvitykseen.. Tullissa menee noin puolitoista tuntia. Sitten ajetaan Markettiin, josta saa juomia joka lähtöön, myöskin hampaanpesuvesiä. Vesi onkin matkan aikana kaikkein tarpeellisin. Vedestä oli kuulemma pula Jatkosodan hyökkäysvaiheessakin, koska silloin oli kuuma kesä.
Klo 17.25 lähdetään kohti Sortavalaa. Tie on lähes yhtä hyvä kuin Suomessa. Se on suomalaisten rakentamaa Rytyn kylään asti. Sen jälkeen ajetaan enemmän ryttyistä ja kuoppaista uomaa. Heinät on täällä korjattu isoihin kasoihin, pitäisikö noita kutsua aumoiksi ? Kolhoosin paimen ohjailee lehmiään. Ne kolhoosit, jotka työläiset itse ovat ostaneet pärjäävät aika hyvin, koska kaikki tekevät työtä. Sortavalassa yövytään.
2.8.2003
SORTAVALA
Ajamme aamulla pikakierroksen Sortavalassa. Anna-Leena vie kynttilän välirauhan aikana tänne siirretyn isänsä haudalle, ensimmäisen kerran elämässään. Onnellisia me, joilla on edes isän hauta, jolla vierailla. Katsastetaan laululava, seminaarit, Laatokan upea ranta, josta laivat lähtevät Valamoon. Torilla käydään ostamassa kukkia, laskettavaksi muistomerkeille. Mummoilla on hyviä mustikoita ja muuta luonnonantimia kaupan. Sitten jatketaan kohti Äänislinnaa.
Suomalaisten hyökkäys kesällä 1941 liittyi saksalaisten operaatio ”Barbarossaan”. Iskulla Laatokan rantaan ja Itä-Karjalaan haluttiin puolustuslinjat kauas itään suurten järvien taakse, jolloin linjat lyhenisivät ja venäläiset saataisiin jaettua kahtia Laatokan molemmin puolin. Kansalle Kannas oli tärkeämpi ja Mannerheimin hengen nostattamiseksi esittämä ”miekantuppikäsky” ymmärrettiin poliittiseksi, mutta sanottu, mikä sanottu. Sen kanssa oli Elettävä.
LÄSKELÄ
Leppäsyrjä oli Talvisodan demarkaatiolinja. Sitten olemme Läskelässä. Pysähdymme Jänisjoen voimalalle ja siis Läskelän sillalle. ”Tuntemattomassa sotilaassa” on kuvattu hyökkäys sillalle ja sen valtaus. Sota-aikana täällä oli suomalaisten rakentama Läskelän kenttä täydennyspaikkana. Ohitamme Kerisyrjän vaaran ja kylän ja poikkeamme Uuksuun päin. Uuksun rata kulkee syvässä rotkossa, jossa se oli turvassa tulitukselta.
KOIRIOJA
Sururisti Koiriojalla Lemetin tienhaarassa. Suomen ja Venäjän valtiot ovat yhdessä pystyttäneet petroskoilaisen taiteilija Leo Lankisen tekemän suurikokoisen muistomerkin, jossa molempien maiden äidit itkevät ristiä vasten toisiaan syleillen. Vain ristissä, alun perin Jeesuksessa, on anteeksianto ja rakkaus voittaa, jos tahdomme. Takakivessä on tämä teksti. Teosten välissä oli piispa Jukka Malmivaaran komentokorsu. Vihollinen oli tien toisella puolella. Heitä kuoli 30 000, suomalaisia 5 000 miestä Talvisodassa taisteluissa tällä paikalla. Paljastusjuhla oli v. 2000. Pääministeri Lipponen oli paikalla. Suomalaisia oli bussillinen, venäläisiä 16 bussia. Oli suuri surujuhla. Pidämme kukkienlaskutilaisuuden.
RUHTINAANMÄKI
Tämän pitemmälle eivät venäläiset Talvisodassa päässeet. Tämä tie on yhtä mahamäkeä ja kranaatin kuopasta toiseen jysähtämistä, mutta kun Kollaa kesti, tuntuivat orpojen mahatkin kestävän. Alamme lähestyä Kollaata. Anssi kertoo taustoja, jotka Erkki Palolampi julkaisi tuoreeltaan Välirauhan aikana kirjassaan ”Kollaa kestää”. JR 34 miehitti Kollaanjoen aseman (JR 36:lta) 5.12.1939. Venäläiset koettivat murtaa, mutta torjunta kesti. Eversti Juutilainen, ”Marokon Kauhu” piti isällistä huolta ”mukuloistaan”, kuten hän miehiään nimitti. Tähän
venäläiset pysäytettiin. Uudet divisioonat yrittivät murtaa, mutta turhaan. Pakkasta oli –30 astetta. Helmikuulla Kollaa rauhoittui. Menetykset olivat kuitenkin olleet raskaat.
KOLLAANJOKI
Olemme Kollaanjoella, joka on paremminkin puro. Täällä on suomalaisten kenttähautausmaa. Laskemme yhdessä kukat ja isänsä täällä menettäneet Anja, Terttu, Pertti ja Veikko omansa. Hetki on vaikuttava. Jonkun matkan päässä on venäläisten kenttähautausmaa ja jyväskyläläisen kivialan yrittäjän, jonka isä kaatui Kollaalla, pystyttämä kivipaasi ”Kollaa kestää”, joka on katkennut. Aikaisemmin täällä oli puinen n. 20 m korkea Kollaan Risti, mutta se katosi 1960-luvulla.
Kaikkialla on suota, Kollaanjoki on ensimmäinen vähänkin korkeampi paikka. Näitä soiden keskellä olevia nyppylöitä lienevät sotien muutkin kovat taistelupaikat, muutamakin metri ylöspäin antaa paremman aseman tulittaa alas. Vasemmalle lähtee Kotajärven tie, jonne jonkun isä lähti viimeiselle matkalleen. Tuosta lähtee tie Hautavaaraan, Aira Samulinin kotipaikkaan. Korvessa ollaan, mutta tämä on ollut omaa maata. Nyt sitten ollaan vieraalla maalla.
KUTISHMAN KYLÄ
Näillä main Karjalan Armeija jatkoi hyökkäystä itään. Kutishma on harmaa kylä. Kanttarellikauppias heristää nyrkkiä, mutta kuvan otan kylästä. Minulle tämä paikka on tärkeä. Pyhäjärvellä oli venäläisten motti ja Ässä eli JR 26 taisteli Kutishmasta 14.9.41. Villavaaraan 21.9.41, menettäen pataljoonan verran miehiä. Näissä taisteluissa kaatui myös minun isäni. Venäläisillä oli käsky taistella viimeiseen mieheen. 25 km valtaamiseen kului 2 viikkoa. JR 25 ”Piikki” hyökkäsi Markkilaan. Villavaaran taisteluissa kuoli 1700 venäläistä. Lisäksi saatiin vankeja ja sotakalustoa, ehkä se 6” tykkikin, jolla isäni ammuttiin. Tällä kohtaa minulle tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta.
Minun sotani on loppu. Kun Anssi selostaa, kuinka Ässä taas kärkeen….Tunnen helpotusta, ettei isäni enää tarvinnut kestää näitä kärsimyksiä syksyisessä suossa tarpoen, vieden viestiä koko ajan tulituksen alla. Talvisodassa vaikeasti haavoittunut mies, joka oli karannut sotasairaalasta kesken hoidon elämään vastasolmittua avioliittoa ja perhe-elämää. Minä olin menettänyt isän ja Suomi sotilaan, mutta osansa hän oli jo tehnyt. Annanko kuolleen lopultakin kuolla? Ikävä ei varmaan koskaan mene pois ja Hietaniemeen on asiaa yhtä paljon kuin ennenkin, koska minulle isä on ollut tähänkin asti hautakivi, muutahan en muista. Kiitollisuus vapaasta maasta säilyy aina. Mutta saan rauhan sisälleni. Jotain vastaavaa tapahtuu varmaan muillekin matkakumppaneille. Me elämme jokainen hyvin vahvoja tunteita näiden viiden vuorokauden aikana. Siksi me olemme tälle matkalle lähteneetkin.
VIITANA
Viitanassa Ässä oli ajanut venäläiset mottiin Kirian silloille ja Piikki tunkeutunut venäläisten selustaan. 30.9.1941 Ässä oli avannut tie Kirian silloille ja 1.10.1941 Petroskoi oli vallattu, mutta kumpikaan rykmentti ei päässyt Petroskoihin, vaan hyökkäys jatkui kohti pohjoista. Me sen sijaan lähestymme Petroskoita ja ohitammeSuolusmäen, jonka päältä ”Tuntematon sotilas” katsoi Äänislinnaa. Samaan mäkeen pääsivät myös Talvelan joukot 1919.
PETROSKOI
Tulemme 300-vuotisjuhlien takia siistittyyn Petroskoihin . Pääkatu on siisti, ainakin kolme alinta kerrosta on rapattu ja maalattu ja se siistii sementtitiiliarkkitehtuuriakin! Vielä löytyy Kanadan-suomalaisten rakentamia puutaloja. Hotelli Pohjolan rakennus on hieno. Karjalan Armeijan esikunta oli siellä. Täällä seisoo Leninin patsas paikallaan. Kirovin aukiolla on Draamateatteri. Humalaisia merimiehiä kuljeksii, on poniratsastusta. Keskustan puistot ovat siistejä. Siinä seisoo Otto Ville Kuusinen – Äänisen kalastajien suojeluspyhimys. Avioliittopalatsin ohitamme. Asukkaita Petroskoissa on 300 000, Karjalassa 900 000. Kun keskusta on siisti ja nurmet leikattu, laitamilla ruohot rehottavat.
KOOSALMI
Tulemme Koosalmelle. Toisella puolella Uksjärvi, toisella puolella Kentjärvi. Välissä Vienan lyhyin joki. Uksjärven takana on Jeltsinin mökki, jossa Presidentti Ahtisaarikin vieraili. Tulemme Motelli Kalevalaan. Anssi pelottelee, että majapaikat huononee, kuuluu Venäjän eksotiikkaan. Perillä on korkea rauta-aita, lukittu portti ja vartija susikoiran ja pennun kanssa, korkea hotelli, korkeatasoisin koko matkalla, vaikka ei täälläkään kaikki toimi, mutta vesi on ihanan kylmää!!! Ruoka on syötävää ja Arja tarjoaa syntymäpäivänsä kunniaksi kaikille yhdet ja tietenkin kiitämme laululla. Iltaa istutaan Uksjärven rantakalliolla tarinoiden ja katsellaan auringonlaskua järven taakse. Kaunista ja niin rauhaisaa.
3.8.03
Aamutuimaan Anssi kertoilee faktat Karjalan Tasavallan ajalta: sotakuukausipalkka oli 800 mk, vaimolle 600 mk + lapsesta 200 mk. Mies sai päivärahan. Kaatuneiden omaiset ja invalidit saivat saman siihen asti, kunnes oli määrätty huoltoeläke, joka oli tapauskohtainen. Karhumäessä, Aunuksessa ja Äänislinnassa oli Alkot. Viina pelattiin kortilla. Voittaja joi ja muut katselivat. Viisi tupakkaa / sotilas, kortilla ja raminalla jaettiin nekin.
Pysähdymme Pietari Suuren Kylpylään, jossa on kolme rautapitoista terveyslähdettä, eri laimennoksin. Rohkeat maistavat. Paikalla on myös museo ja kirkko, jotka kaikki ovat vielä näin aikaisin aamulla suljettuina. Tästä lähdemme sitten kohti Juustjärveä. Petroskoin valtaus ei juuri suomalaisia aikoinaan kohahduttanut, Karjalan Kannas oli tärkeämpi. Rintaman vetäminen tänne asti oli tärkeä sotilaallisesti, ei Petroskoi sinänsä. Jännite joukoissa kasvoi. JR 35 kärsi yhden pataljoonan tappiot. Lepoa oli luvattu, jermut uskoivat, pettyivät ja hammasta purren lähdettiin kohti pohjoista. Saksalaiset väittivät pääsevänsä kohta Moskovaan. Venäläisillä ei ollut suuria joukkoja pohjoisessa, koska siellä ei ollut teitä eikä siis huoltoa. Paalun prikaati lähti Äänisen rantoja Kontupohjan suuntaan, Viljasen prikaati Juustjärven suuntaan, 8. divisioona pohjoisessa Semsjärvelle, jonka jälkeen isku Karhumäkeen. 50 km todellista tuskien taivalta. Huolto jäi jälkeen, ei ollut telttoja ja reservit vähissä. Pärmin Musta Nuoli (vankien vapaaehtoinen pataljoona) saatiin vahvistukseksi. Viljasen JR 45 lähti kurjissa oloissa länteen Käppäselkään tehtävänä katkaista Muurmanskin rata ja teki 40 km kapulatietä keskelle korpea soiden yli räntäsateessa ilman koneita, huolto ei juuri pysynyt mukana. Rykmentti onnistui täten yllättämään venäläiset ja avaamaan tien etelästä tuleville joukoille.
KOIKARI
Olemme Koikarissa, jossa Ässillä oli kovat paikat. 11.10.1941 Ässät työntyvät Suunujoen Hirvaskoskelle, jossa pioneerien korjattua yöllä räjäytetyn sillan pääsivät loputkin yli. Maisemat ovat kauniita. Hirvaan kentällä pidämme taukoa. Tämä oli suomalaisten lentotukikohta, mutta nyt ei ole mitään toimintaa. Kentällä katsastamme kuivaa karjalaista kangaskasvistoa. On kissankäpälää ja ketoneilikkaa. Kyläkaupasta saamme ostetuksi vettä.
Pyhäniemen ihaniin maisemiin hyökkäsi JR 25, JR 45 koukkasi Päljärven pohjoispuolelle. Suomalainen loikkarikenraali Valli johti venäläistä divisioonaa, joka oli miinoittanut maaston hankalaksi hyökkääjille. Elmusjärven Ässä valtasi kärsittyään pahoja miestappioita. Puolivälin kylässä on enää vain palaneita taloja ja katottomia aittoja.
Juustjärvellä Viljasen Piikki pääsi venäläisten selustaan ja valloitti tien. Ässäkin täällä motitti ja sai siitä kalustoa, mutta menetti maskottinsa huuhkajanpojat Tiltun ja Molon, joita oli Kannakselta asti mukana kuljetettu! Muuten kylästä tuli sodanaikainen huoltokeskus, josta lomalaiset lähtivät Suojärvelle autoilla ja sitten junaan.
Nyt tämä on kuoleva kylä, 12 ihmistä, 6 lehmää, 7 talossa asujia talvellakin. Kesällä lapset tulevat lomilleen. Talot näyttävät hatarilta, mutta ovat kuitenkin talvisin lämpimiä, kun lumi melkein peittää ne ja halkopinoja on riittämiin. Pankkiauto käy kerran kuussa. Kauppa-auto kerran viikossa. Mustikoita ja karpaloita poimitaan ja myydään, mutta välittäjä maksaa huonon hinnan täälläkin poimijalle. Paidaton pappa lupaa viedä meidät syksyllä karpaloon, suomeksi juttelemme. Toinenkin pappa tulee paikalle. Hän on 80 vuotta. 6 vuotta ovat käyneet suomalaista koulua, seitsemäs on ollut venäjän kielinen. Suomea osaavat vielä lukea. Sodassa ovat olleet kumpikin. Tällä välin muut orvot ovat käyneet kylän toisessa päässä jonkun mummon mökissä, jossa on ikoninurkka, pitsiverhot ja jalaton mies. Otamme ryhmäkuvan.
JR 35 koukkasi Mäntyselkään, sai selkäänsä vettä ja räntää. Piikki ja Ässät etenivät Torasjärven kautta Semsjärven pohjoispuolitse Kumsaan, jossa kerta kaikkiaan yllättivät venäläiset. Pärmin miehet löysivät vodkavaraston ja seurasi turhia tappioita. Nyt Kumsassa on 10 savua. Kontiovaaran kylä on autioitunut heinäpelloksi, mutta sinne Tuula juoksee isänsä kaatumapaikalle, on löytynyt taas eräs määränpää. Täältä jatkui hyökkäys Plakkovaaraan, Ahvenjärvelle ja Tsopinaan, mutta JR 25 kärsi sitä ennen huomattavat tappiot. Tsopinassa on Kanadan ja USA:n siirtolaisten taloja, mutta nyt pihat ovat täynnä autonraatoja. Padukin metsäasema vallattiin ja lopulta päästiin hyökkäämään Karhumäkeen. Laguksen jääkärit aloittivat hyytävässä pakkasessa hyökkäyksen, JR 25 ja JR 26 seurasivat. Katutaistelut alkoivat 5.12.1941 ja 8.12. koko Karhumäki oli puhdas ja Ässätkin siellä.
MUURMANNIN TIE
Pyörimme aivan tolkuttomassa risteyksessä uudella Muurmannin tiellä. Karhumäen keskustan läpi ajettaessa näemme Stalinin Hotellin. Se on karmea betonikolossi, jota rakennettiin vuosi vain sitä varten, että hän vietti siellä yhden yön käydessään katsastamassa Poventsan kanavaa. Rakennettiin niitä matkapalatseja Katariina Suurellekin, mutta ne sentään ovat kauniita. Tällä rakennuksella ei näyttänyt olevan mitään funktiota, ellei se ole Stalin monumentti.
Poventsan kanavan laitamat kätkevät 100 000 rakentajan luut. Kanava on nyt hieman eri paikassa. Sen pudotus on 29 metriä ja sulkuja on 7. Venäläiset räjäyttivät sulun 8.12.1941, jolloin panssarivaunuja upposi jäihin. Ohitamme Tapponiemen, jossa tammikuussa 1942 oli kovat taistelut Mauno Koivistolla ja JR 35:llä. Samoin jää taakse Marskinniemi, jossa Mannerheim pitkänä miehenä oli saada piiskan osuman päähänsä. Kanavan laidalla näkyy uusi tsasouna, jossa vierailemme. Sytytän 5 ruplalla kynttilän esi-isiemme muistolle.
PIRUNSAARI
Ajamme sululle N:o 7, josta kävelemme ponttonisiltaa Pirunsaarelle. Laguksen jääkärit sen valtasivat 1942 ja JR 35 tuli asemiin myöhemmin. Taisteluhautoja ja korsunpohjia on vielä hiekkaisessa maastossa. Keskellä kanavaa ollut saari olisi venäläisten hallussa tehnyt toisen rannan suomalaisille kuumat paikat. Ei siellä ole häävi ollut kenenkään olla, mutta seuraava pysähdyspaikka – Sandarmoh - saa kylmät väreet kaikille helteestä huolimatta. Olemme kuivalla mäntykankaalla, jossa on toistatuhatta neliönmuotoista n.2x2 m kokoista painannetta. Stalinin 1937 puhdistuksissa teloittamat ihmiset ovat kaivaneet kuoppansa, johon heidät on teloitettu. 4-5 vainajaa samaan kuoppaan. Runsas 10 000 uhria on siellä saanut viimeisen leposijansa, heistä suomalaisia 1150. Paikalle on pystytetty kappeli, jonka sisällä on luettelo teloitetuista. Sinne tänne männikköön on pystytetty puisia ristejä, luterilaisia ja ortodoksisia, nimin varustettuina, paikka ei välttämättä ole oikea. Alueen toisessa päässä on puolalaisten ja slovakkien iso risti. Tunnelmaa on vaikea kuvata, sanat eivät riitä. Paljon on ihmisiä tapettu eri järjestelmien takia!!
KARHUMÄKI
Yöpuulle lähdemme Karhumäkeen Hotelli Onezkajaan, kolmen sirpin hotelliin. Toiveena on, että porukalle löytyisi yksi toimiva vessa ja suihku. Onneksi on Savetteja! Vessan luullaan toimivan, mutta kyllä se vielä tapansa näyttää ja antaa oppitunnin miten uimurit on aseteltava jokaisen käytön jälkeen. Vettä tulvii ylikin, mutta lattia pestään vessapapereilla ja me tytöt nauretaan, jotta hotelli tärisee. Naurettaisiinko***** hotellissa teloituspaikalla käynnin jälkeen? Illallinen on samaa tasoa ja sitten lähdetään porukalla kävelemään Äänisen rantaan. Kuka kastaa varpaansa, kuka pesee kätensä, kuka kasvonsa. Rannalla on illan hämärtyessä väkeä uimassa ja vapaa-ajan vietossa, kunnossa jos toisessa. Ilma on hiukan viilentynyt. Saattojoukkojakin saadaan ja Lea laskee vahvuuden joka kadunkulmassa ja vielä hotellin edessä. Iltaelämää on nähty. Joittenkin huoneitten lukot ovat tällä välin menneet rikki, joten niihin mennään sorkkaraudoin ja sahoin ja vaihdetaan huonetta loppuyöksi.
4.8.03
Everstin käskystä jätämme tämän Karjalan ”kauneimman” hotellin ja uskomatonta, mutta nyt SATAA!. Kiertelemme vielä Karhumäkeä, näemme vihreätornisen aseman sotaa edeltävältä ajalta. Sariolan Tivoli oli jossain tässä joen rannalla.
Poikkeamme Kivatsun putouksille. Alue on luonnonsuojelupaikka ja pääsy maksaa parikymmentä ruplaa. Sataa kaatamalla, mutta paikka on mahtava ja täällä ainakin minä tarvitsen kumisaappaani, sadetakkini ja vaellussauvani. Kivet ovat liukkaita ja aina komeampia kuvia saisin, jos uskaltaisin kavuta tuon ison järkäleen yli, mutta ei minun polvellani. Keväällä ja sateisena aikana kuohut ovat varmaan mahtavat. Täältä Laguksen jääkäritkin hyökkäsivät kohti Karhumäkeä... Matrossa - Tämä on merimiesten kylä. Lehmät makaavat keskellä tietä ja sen vierillä kuin Intiassa. Selviä luomulehmiä, syövät muovipusseja ja paperinpaloja heinien lisäksi. Kahvit saamme juoda kuivana, sitten alkaa taas kaatosade. Ohitamme Prääsäjärven, joka on kaunis sateessakin. Vettä olisi tiellä nilkkoihin asti.
Täällä suomalaiset pyörivät myös 1918-20 Suur-Suomi mietteissä.. Neuvostoliitto vastusti jyrkästi Karjalan liittämistä Suomeen, vaikka puhuikin kansojen autonomiasta. Maaliskuussa 1918 Mannerheim hyväksyi suunnitelman Aunuksen-Uhtuan-Muurmannin radan katkaisemiseksi. Suomi oli siis de facto sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Repolan miehitti suomalainen sotaväki. Tammikuun 14 p:nä vallattiin Porajärvi, Aunus 24.4. Etelässä Sihvo hyökkäsi Lotinanpellossa bolsevikejä vastaan ja valloitti Tuulosjoen. Talvela hyökkäsi Petroskoihin, mutta lyötiin jo Suokumaassa. Bolsevikit nousivat maihin Vitelessä, jolloin kaikki suomalaiset vetäytyivät. Englantilaislaivaston hyökkäys Kronstadtia ja Leningradia vastaan kuivui kokoon ja Koltsak sanoi, että jos tsaarinvalta palautetaan, Suomi liitetään Venäjään. 1920 loppuivat Länsivaltojen hyökkäykset Neuvostoliittoa vastaan ja Tarton rauha lopetti julistamattoman sotatilan.
Aurinko näyttäytyy jälleen! Vaihteleva ja oikukas sää tänään. Myös maastossa suo ja hiekkakangas vuorottelevat. 20 km tietyötä edessä ja suolla ollaan taas. Ukkonen jyrisee ja kello on 13.50. Syvärille on matkaa vielä 80-90 km ja Aunuksen kautta Pitkärantaan 197 km, joten päivän reissu on puolessa. Oikealle jää Nurmoila, jossa oli sodan aikana lentotukikohta ja kirjailija Olavi Paavolainen tk-miehenä kirjoitteli ”Synkkää yksinpuhelua ”.
SYVÄRIN LUOSTARI
Syvärin Luostari on seuraava kohteemme. V. 1506 munkki Aleksanteri Valamon luostarista meni Pitkäjärven rannalle mietiskelemään ja sinne syntyi luostari, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1923. Silloin se muuttui vankilaksi, invalidien ja tarttuvia tauteja sairastavien hoitopaikaksi, eristyslaitokseksi ja nuorisovankilaksi. Suomalaisten aikana siellä toimi V divisioonan huoltokeskus, pesula, keittiö ja ruokala. Vuonna 1991 se muutettiin taas luostariksi. Täältä käännymme takaisin päin.
AUNUS
Ohitamme erittäin kauniin karjalaiskylän – Kuujärven - ja tulemme Aunuksen lakeuksille, jotka tuottaisivat kaiken ruuan koko alueelle, mutta Hrustsev pakotti kasvattamaan maissia, ja pellot myrkyttyivät niin, ettei siellä enää kasva kuin heinä ja peruna. Kolhoosit ovat tyhjiä, kaikki jää korjaamatta, kun rahat loppuvat. Hiljaa virtaa joki tasangon halki, talot pitkin rantoja, päädyt joelle päin. Romanttisen ankea näkymä. Koko kaupunki on saman uneliaan tunnelman vallassa. Työntekijöitä täällä tarvittaisiin. Vanhoista ei ole, ja nuoret ovat menneet menojaan. Karja on vapaana, lähtevät aamulypsyn jälkeen omille teilleen ja tulevat illalla lypsettäviksi. Lopulta näkyy yksi viljapelto – kauraa loputtoman mökkimeren keskellä.
TUULOS
Niinpä siirrymme Syväriltä ja Lotinanpellon tuntumista kesään 1944. Oli suunnitelma, jonka mukaan PSS-ovi avautuisi sitä mukaa, kun Kannakselta peräännyttäisiin. Suomalainen pataljoona ei kestänyt venäläistä divisioonaa ja pakokauhu valtasi joukot, jotka saatiin kyllä pysähtymään puolustukseen, mutta venäläiset hyökkäsivät suomalaisten selustaan Tuuloksessa.
Olemme Tuulosjoella. Syyskuussa 1941 suomalaiset hyökkäsivät ja ampuivat sellaisen tykkitulen, että sen ryske sokaisi venäläiset. Suomalaiset eivät koskaan olleet ampuneet niin paljon. Tästä motista saatiin 1200 venäläistä vankia. ja siitä sitten edettiin koko ajan tapellen Lotinanpeltoon, jossa pysyttiin kesään –44 asti. Tosi hyökkäyksen tullessa ei ollut enää reservejä ja 6” tykki on syömähevonen 20 km matkalle.
Tuuloksen kenttähautausmaalla on 57 vainajaa, suurin osa tunnistettuja. Laskemme kukkia ja Saara polttaa hetken tuohusta, pidämme hiljaisen hetken. Aunuslaisia mummoja tulee juttelemaan kanssamme, saavat vähän puhua suomea.
VITELE
Vitele pikkukylä, saha, satamakin, jossa oli ajateltu uida, mutta rantaan emme pääse palo-ojien takia. Upeaa hienoa hiekkaa koko ranta. Vesi on matalalla. Ympärillä mahtavat jäkäläkankaat! Rajakontu oli vanha rajamme. Otamme ryhmäkuvan, Suomi – CCCP.
Käymme Talvelan 1919 retken kaatuneiden haudalla. 1929 Talvela laitatti tämän omin varoin. Kaatuneissa oli nuoria miehiä ympäri Suomea. Nythän ollaankin entisessä kotimaassa. Tuntuu hurjalta miten paljon maatamme on menetetty ja miten kaukana nykyiset rajat ovat siitä, mihin suomalaiset joukot joutuivat perääntymään. Alueen rakennukset alkavat muistuttaa suomalaisia taloja, mutta paljon on luurankoja täälläkin.
PITKÄRANTA
Pusun piippu näkyy ja olemme Pitkärannassa. Kaikki ovat väsyneitä ja jalatkin turvoksissa. 500 km päivässä näitä teitä, vaikka osin olemmekin ajaneet uutta tietä, pitäneet taukoja ja ilma ollut viileämpi, kun on sadellut, on tehnyt tehtävänsä. Magasinista vettä, jotain syömistä ja sänkyyn.
Aamiainen ja lähtö. Pikkuruplat annetaan tytöntypykälle, joka pitää ovea auki, eikä pyydä mitään. Mietiskelemme valtakuntamme rajoja ja tappioiden syitä. Olemme jälleen Läskelässä ja ihailemme kauniita Laatokan rantoja. Ahinkoskella pidämme tauon. Upea koski, josta vesi pulppuaa kuin suihkulähteestä, monena uomana. Tien vierellä on mummoja vadelmaämpäreiden kanssa. Muiden jahkaillessa, Jarmo ostaa 2 ämpäriä ja joku muu loput. Mummot ovat iloisia, kun saavat yhteensä 90 €. Se on ruplina paljon ja he ehtivät vielä uudestaan marjaan. Tulliselvityksiä täytetään. Auto saa juotavaa, onhan taivalta tehty melkoisesti.
RAJAN YLI SUOMEEN
Tullista selvittyämme laulamme Maamme-laulun. Anssi selvittää meille sotakorvausasiat. Vaatimukset olivat ankarat. Suomi osoitti halua ja vaikka kykyä puuttui, saatiin sen verran helpotusta, että selvittiin. Samalla meille kehittyi sopiva metalliteollisuus, joka antoi vankan pohjan maamme siirtymiselle maataloudesta teolliseen tuotantoon. YYA- sopimus vielä alensi loppusummaa, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Sotakorvaukset oli maksettu 2.10.1952.
Suomessa meillä vielä vilja lainehtii pelloilla, talot eivät rönötä, miten sattuu ja tie on sileä kuin neidon poski. Helteessä lähdettiin ja sateessa palataan. noin puolet meistä on päässyt isänsä kaatumispaikalle tai lähelle sitä. On muisteltu kaatuneita, kadonneita ja Venäjän puolelle haudattuja kukin ja kynttilöin. Monin tavoin on purettu sodan meihin jättämiä, usein hyvin piilossa ja tarkoin kätkettynä olleita arpia, jotka iän mukana ovat kaivautuneet esiin. Koimme voimakkaita tunteita, iloa ja surua. Anssin asialliset selostukset ja taustatiedot lisäävät ymmärrystämme asioiden oikeista suhteista. Oma menetys tuntuu sijoittuvan paremmin sodissa kaatuneiden tuhansien miljoonien ihmisten joukkoon oikealle paikalle. Muistojen vaalimista tämä kokemus ei vähennä, eikä suru himmene, Mutta nyt tuntuu selkeämmältä. Kuten isämme eivät täällä kaatuneet turhaan, emme mekään ole heitä turhaan surreet.
Kaikki kunnia heidän muistolleen.