logokuva



logo yhteystiedot
tunnus




SANKARIVAINAJIEN KOTIINPALUU

  Ma-ti 10.-11.10.2016


”Raja railona aukeaa…”. Näillä Uuno Kailaan Rajalla-runon alkusanoilla totesi erinomainen oppaamme ja Viipuri-asiantuntijamme Eeva Tammi meidän siirtyneen rajan yli Venäjän puolelle.
Olimme Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry:n ja Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n yhteisellä matkalla Viipuriin 10.-11.10.2016  Mukanamme oli  jäseniä myös muista eteläisen Suomen  sotaorpoyhdistyksistä. Matkan tarkoitus oli  vuonna 2016 löydettyjen suomalaisten sankarivainajien jäänteiden nouto Koti-Suomeen.

Ensimmäinen kohteemme oli Säkkijärven kenttähautausmaa, jonka historiaa kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki valaisi lyhyesti. Kenttähautausmaa on perustettu vuonna 1942 entisen Säkkijärven pitäjän vanhalle Pappilan hautausmaalle ja on 104:n talvisodassa kaatuneen tunnistamattoman sankarivainajan viimeinen leposija. Kenttähautausmaan paikka varmistui vuonna 1993 tehdyissä koekaivauksissa. Pääkaupunkiseudun sotaorpojen Sirpaleet-kuoron laulama Täällä Pohjan tähden alla soi kauniisti pilvisessä lokakuun päivässä ja muistomerkille lasketut kukat jäivät kertomaan käynnistämme.

Viipurin historiallinen anti oli mykistävä, vaikka tutustuimme lähinnä vain suomalaiseen Viipuriin ”30- ja 40-lukujen silmälasien läpi”, kuten oppaamme asian ilmaisi. Viipurin viimeiset vaiheet ennen Suomen lipun laskemista Viipurin linnan tornista tulivat tutuiksi ja piirtyivät mieleen selvästi.
Pikainen piipahdus Alvar Aallon suunnittelemassa ja nyt onnistuneesti entisöidyssä Viipurin kirjastossa oli myönteinen kokemus. Poikkesimme myös keskustan tuntumassa sijaitsevalla Viipurin kenttähautausmaalla, jonne ovat haudattuina 26 tunnistettua ja 82 tunnistamatonta Kannaksen rintamilta tuotua vainajaa. Hautausmaalla on taiteilija Ari Laitilan suunnittelema ja toteuttama muistomerkki.
Pietari-Paavalin kirkko, matkamme varsinainen kohde, sijaitsee kaupungin keskustassa ja on nykyään ainoa säilynyt evankelisluterilainen kirkko Viipurissa. Kirkko on tarjonnut vuosien mittaan sekä säilytyspaikan että mahdollisuuden järjestää kotiuttamistilaisuuden löydetyille vainajille.

sankarivainajat

Vuonna 1992 solmittiin Suomen ja Venäjän välillä kentälle jääneiden etsinnät mahdollistanut valtiosopimus. Suomalaisten ja venäläisten vapaaehtoisen etsinnän tuloksena on vuodesta 1993 lähtien Suomeen tuotu haudattaviksi n. 1200 suomalaisen sotilaan jäänteet. 340:n kotiin tuodun henkilöllisyys on tunnistettu luotettavasti. Tällä kertaa alttaritasanteella oli 34 pientä, valkoista arkkua, joissa oli 44 sankarivainajan jäänteet. Heistä 38 oli kaatunut Karjalan kannaksella ja kuusi Laatokan pohjoispuolella talvi- ja jatkosodan taisteluissa. Löytöpaikkojen nimet Kirvesmäki, Krivi, Kuuterselkä, Tali, Terenttilä ja Tuulos lienevät monelle tuttuja.

Löytötietojen perusteella nyt kotiutettavista sankarivainajista 20 on mahdollisesti tunnistettavissa. Heistä nuorimmat olivat kaatuessaan 19-20 vuotiaita, vanhimmatkin vain 38-39 vuotta vanhoja. Tunnistetut luovutetaan omaisille haudattaviksi kotiseurakunnissaan. Tunnistamattomat siunataan Lappeenrannan hautausmaahan Kaatuneitten muistopäivänä 2017 ja 2018 järjestettävissä sankarihautajaisissa.

”Meidän tehtävämme on jatkaa sotavuosina henkisesti hyvin tärkeäksi koettua ”kaatuneet kotiin haudattaviksi”-perinnettä. Me teemme sen kunnioittaaksemme veteraanisukupolven uhrauksia ja vaaliaksemme muiden perinnetyön tekijöiden rinnalla meille jätettyä itsenäisen isänmaan perintöä”.
Näin totesi Sotavainajien muistosäätiön puheenjohtaja Pertti Suominen kirkkotilaisuuden avauspuheessaan. Sirpaleet- kuoron laulamat Hiljainen tienoo ja Sua kohti Herrani sekä muut musiikkiesitykset edelsivät kotiinlähettämishartautta, jonka kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen aloitti psalmin (Ps 139:13-16) sanoin:

”…sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.”

Hän jatkoi:

”Herramme sanan mukaan sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin hänellä, joka antaa henkensä ystäviensä edestä. Tämä rakkaus on kantanut kansaamme ja se näyttää yhä meille suuntaa omassa elämässämme.”


sankarivainajat

Kantajina Tuula Hormio ja Liisi Karjalainen

Rukous sekä lyhyt siunaus ja vuosikymmeniä sitten alkaneen sotataipaleen viimeinen osuus oli edessä. Silmät kostuivat, kun pienet arkut kannettiin Narvan marssin tummien sävelten saattelemina autoon...

Itsenäinen isänmaa odotti poikiaan. Tervetuloa ja – KIITOS!

Teksti Anna-Leena Myllylä
Kuvat Gunvor Pelander


 

sankarivainajat



SAMASSA LEHDESSÄ OLI KOSKETTAVAT KIRJOITUKSET
Olli Kleemolan kokoamina Veteraaniliiton Facebookin sivuilta:

sankarivainajat


  EN TIENNYT...

En tiennyt
poikasna leikkiessäin,
minne polkuni nuorna voi johtaa.
En tiennyt,
et veli mun viereltäin,
sankarkuoleman kohtaa.

Sit en tiennyt, Isäni en,
et kentälle jäisin kerran -
voi kun hetkeksi,
hetkeksi käsille äidin,
pääni laskea saisin -
ees hetken verran.

En tiennyt,
et löytävät minutkin -
vievät siunattuun maahan isäin.
En tiennyt,
et kunnian laukauksetkin kajahtais,
vielä mullekin kajahtais kerran.

En tiennyt,
et veljet mut kotiin tuo -
vaikka se viimeinen huokauksein olikin -
kun silmäni suljin viimeisen kerran,
alla rakkaan Karjalan kuun.

En tiennyt,
et maa jolle pääni laskin,
olis vielä joskus jonkun muun.
En tiennyt. En.

Siis kätesi risti, veljeni mun -
olen vapaana Taivaassa Herran -
voin äitinikin -
siell nähdä viel kerran...

* * *

Aatos Peltoniemi


* * *

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry sivulle              Sotaorpotapahtumien sivulle                 

www.sotaorvot.fi -sivulle