logokuva




TALVISODAN PÄÄTTYMISEN JUHLA HELSINGIN VANHASSA KIRKOSSA
 to 13.3.2014 klo 15

* * *



JUHLAN järjestivät:

- Helsingin veteraanipiirit
- Rintamanaiset
- Sotaorvot
- Tuomiokirkkoseurakunta

OHJELMASSA:

- Cantores Minores poikakuoro
- sotaorpokuoro Sirpaleet
- emeritus kenttäpiispa Hannu Niskanen
- kappalainen Arto Antturi
- urut Pekka Suikkanen
- yksinlaulu baritoni Risto Pulkamo

* * *


Pääkaupunkiseudun Sotaorpojen puheenjohtajan, emerituskenttäpiispa Hannu Niskasen puhe:

ISÄN KANSSA

Yön pimeydessä, ”Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani” (Joh. 16:32).

Nämä Herramme sanat Johanneksen evankeliumista liittyvät meneillään olevan paastonajan loppuvaiheisiin. Edessä oli hetki, jolloin Jeesus vangittaisiin ja opetuslapset tulisivat pakenemaan. Tuon kaiken edeltä nähden Jeesus sanoi: ”Tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin”. Tappion, hylkäämisen ja kärsimyksen edessä Vapahtaja sai kuitenkin lohtua luottamuksesta Taivaalliseen Isäänsä: ”En minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.”


Revitty ja yksin jätetty kansa

Kun Suomen talvisota 74 vuotta sitten päättyi, päivän tunnussanana oli juuri tuo edellä kuulemamme sana. Rauhan tulon päivää oli toivottu ja odotettu. Kun se koitti, maamme oli veteraaniemme taistelun ansiosta säilynyt. Mutta rauha, joka saavutettiin, oli luonteeltaan ”ankara rauha”, kuten Ylipäällikkö päiväkäskyssään lausui. Suomi oli menettänyt sodassa yli 25.000 kansalaistaan ja moni oli vammautunut. Yli neljäsataa tuhatta suomalaista joutui jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. ”Tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa”. Sodan seurauksena maamme oli monella tavalla hajalle lyöty ja rikki revitty.

Myös yksin jääminen oli tuttu kokemus. Sitä kokivat erityisesti kymmenet tuhannet sotalesket ja sotaorvot. Yksin jääminen oli lopulta kansakunnan yhteinen kokemus. Koettiinhan, että maamme oli joutunut suurvaltojen
pelinappulaksi.    


Toivon lupaus

Ihmiset, jotka talvisodan päättymisen päivänä lukivat Päivän Tunnussanan, tunsivat tekstissä käsiteltävän niitä raskaita tuntoja, joita heillä itselläänkin oli.  Mutta he saivat tuohon päivään myös rohkaisevan sanan, lupauksen toivosta. ”En minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani”. Tämä luottamus auttoi Vapahtajaamme jaksamaan läpi oman piinaviikkonsa. Häntä seuraten lukemattomat ihmiset ovat omassa tuskassaan ja ahdingossaan luottaneet Jumalaan ja saaneet häneltä uutta voimaa. Näitä ihmisiä oli paljon myös 74 vuotta sitten. Eräs heistä kuvasi tuntojaan näin: ”Koko Suomen tulevaisuus näytti toivottomalta … (mutta) koetin lohduttautua sillä, että kyllä Jumala johtaa isänmaamme asioita tarkoittamallaan tavalla”.

Kun tänä päivänä muistamme talvisodan päättymistä, meillä on aihetta kiittäen tunnustaa, että tuon päivän unnussanan lupaus on kansamme kohdalla toteutunut.


Jumalan sana pysyy

Jumalan sanan lohduttavat lupaukset ovat yhä voimassa. Tänäkin päivänä on tekstissämme mainittua hajottamista ja yksinäisyyttä, pettymyksiä ja kärsimystä. Näissä kaikissa saamme menneiden polvien tavalla luottaa: ”En minä
kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani”.



13.3.2014 Hannu

Hannu Niskanen

kuva Annikki Saarenmäki


Arto Antturilta on pyydetty hänen puhettaan nettisivulle.


* * *

PALUU sotaorpotapahtumien sivulle